Suurnimi Orson Wellesin viimeisen elokuvan kohtalo sinun käsissäsi


Tässä on huikea tilaisuus: huipputason ohjaajan viimeinen elokuva valmiiksi yleisön avulla. Usein maailman parhaimmaksi tituleeratun Citizen Kane -elokuvan luoja Orson Welles (kuvassa) kamppaili vuosikausia elämästään Hollywoodin studiosysteemiä vastaan. Omaääninen ohjaajanero päätyi rahoittamaan elokuviaan itse, jotta saisi ne tehtyä mahdollisimman lähelle alkuperäistä näkemystään, mutta hänen viimeinen projektinsa jäi kesken, sillä hän kuoli sen leikkausvaiheessa 1985.

Kyseinen elokuva, The Other Side of Wind, oli suunnattu kritiikiksi Hollywoodia kohtaan. Sen pääosaa esittää näyttelijä Anjelica Hustonin kuulu ohjaajaisä John Huston (Asfalttiviidakko). Hänen hahmonsa, ohjaaja nimeltä J.J. Hannaford, yrittää tehdä comebackia 70-vuotisjuhliensa aikaan, mutta yritys uhkaa kaatua kuolemaan. John Hustonin lisäksi elokuvassa näyttelevät mm. Dennis Hopper (Ilmestyskirja. Nyt) ja ohjaaja Peter Bogdanovich (Paperikuu).

1970-luvulla aloitettu The Other Side of Wind on nyt tarkoitus saada viimein valmiiksi joukkorahoituksen tuella. Indiegogo-sivustolla aloitettu kampanja kerää rahaa elokuvan viimeistelyyn, jossa myös Wellesin ennen kuolemaansa tehtävään pyytämä Peter Bogdanovich on tiiviisti mukana. Mainoksilla ja muilla sekalaisilla töillä elokuvaansa viimeiset vuotensa rahoittanut Welles olisi ehkä itsekin kääntynyt lopulta näin yleisönsä puoleen, saadakseen leffansa julki, jos joukkorahoitusta olisi hänen aikanaan harrastettu.

The Other Side of Windin viimeistelyyn voi osallistua haluamallaan summalla Indiegogon kautta - parilla dollarilla saa palkaksi hyvän mielen, mutta 30 dollarilla myös valmiin elokuvan kampanjan onnistuessa (rahat saa takaisin, jos näin ei käy). Leffan oikeudet ovat vuosien saatossa kulkeneet ihmiseltä toiselle, ja välillä jopa sen negatiivit katosivat. Nyt Wellesin viimenen työ on Filip Jan Rymszan, Frank Marshallin ja Jens Koethner Kaulin käsissä sekä tietenkin kaikkien, jotka ovat valmiita tukemaan maestron vision saattamista katselukuntoon.


Lähteet: SlashFilm, Indiegogo, DailyMail, Deadline

Kuva: Janus Film

R. Isoviita 09.05.2015 klo 16:03

Uusimmat uutiset

Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaottelukehään

Lopputulos ei suuresti yllätä.

R. Isoviita

Bradley Cooper ja Guillermo del Toro yhteistyöhön?

Leonardo DiCaprion nimi liitettiin aiemmin samaan leffaan.

R. Isoviita

Ridley Scottin Gladiator 2 - tämä leffasta tiedetään nyt

Käsikirjoittaminen on käynnissä.

R. Isoviita

Pyysikö tätä joku: Spice Girls -elokuva tekeillä

Ysäritähdet mukana.

R. Isoviita

Marvelin Loki-sarjasta ensimmäinen kuva julki

Tom Hiddlestonin uumoillaan olevan TV-sarjassa mukana.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...