Kultaisen maapallon voittajat

Viikonloppuna Yhdysvalloissa järjestetyn 71. Golden Globe -gaalan loistossa voittajiksi julistettiin sekä yllättäjiä että odotettuja nimiä. Kultaisen maapallon sai tällä erää Hollywood Foreign Press Association -lehdistöyhdistykseltä syksyllä tiensä päähän tullut Breaking Bad -sarja, jolle parhaan draamasarjan palkintoa myös povattiin yleisesti ympäri verkkoa. Breaking Badin päähenkilöä, syöpää sairastavaa ja metamfetamiinia valmistavaa kemianopettajaa näytellyt Bryan Cranston pokkasi niin ikään odotetusti parhaan miespääosan palkinnon gaalan TV-sarjoja juhlistaneessa osassa. Ko. sarjaa voi Suomessa seurata tällä haavaa Netflixin kautta tai ostamalla sen DVD- tai bluray-bokseina omakseen.

Kilpailussa parhaaksi elokuvaksi nostettu 12 Years a Slave oli mm. arvostetun Varietyn arvion mukaan yllättäjä. Tositarinaan perustuva orjan selviytymiskertomus ei ole tähtiä täynnä, eikä periamerikkalaisesta teemastaankaan johtuen näyttänyt erityisen vahvalta voittajaehdokkaalta tässä kisassa. Siitä huolimatta leffa voitti kilpailukategoriansa, jossa sen ohella olivat Tom Hanks -raina Captain Phillips, 3D-avaruustrilleri Gravity, Judi Denchin tähdittämä draama Philomena sekä urheilijaelämäkerta Rush. 12 Years a Slave saapuu meillä elokuvateatterikierrokselle 24.1. alkaen.

Yhtään selkeästi muita parempaa menestyjää kuluvan vuoden Golden Globe -gaalassa ei ponnahtanut esille, mutta Breaking Bad -sarjan lisäksi useamman kuin yhden palkinnon saivat mafiakuvioissa kieriskelevä elokuva American Hustle (kategorioissa paras musikaali tai komedia, parhaan musikaalin tai komedian näyttelijätär - Amy Adams ja paras sivuosanäyttelijätär - Jennifer Lawrence), rikoskomediasarja Brooklyn Nine-Nine (paras musikaali- tai komediasarja ja paras musikaali- tai komediasarjan näyttelijä - Andy Samberg) ja taiteilijakuvaus Behind the Candelabra (paras TV-elokuva, paras TV-elokuvan näyttelijä - Michael Douglas ja paras TV-elokuvan sivuosanäyttelijä - Rob Lowe).

American Hustlen menestysreseptiä voi käydä tutkimassa Suomessa näillä näkymin 7.3., jolloin se alkaa leffateatterikierroksensa näillä leveysasteilla. Brooklyn Nine-Ninen esityksistä ei mikään suomalaiskanava ole ilmoittanut, eikä sarjan ensimmäistä kautta ole vielä myynnissä niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkaan verkkokaupoissa (ellei ennakkotilausmahdollisuutta lasketa mukaan). Behind the Candelabra eli My Life with Liberace puolestaan on ollut saatavana hyvin varustelluista tavarataloista viime joulukuulta asti.


Katso muut palkitut täältä


Kuva: SF Film/ 12 Years a Slave

Z.E 13.01.2014 klo 11:17

Uusimmat uutiset

James Cameron paljasti kiinnostavan yksityiskohdan Avatar-jatko-osista

Haastava elementti mukaan kuvauksiin.

R. Isoviita

Ben Affleck näpisti muiston kuvauspaikalta: näin siinä lopulta kävi

Tuotantoyhtiö ei painanut asiaa villaisella.

R. Isoviita

Wonder Womanin jäljissä: 1980-luvun toimintasankarittaresta halutaan uusi leffa

Miekka ja magia -hahmo saa uusintakäsittelyn.

R. Isoviita

Taru sormusten herrasta -tähti kritisoi uutta versiota

Pitkän uran tehnyt John Rhys-Davies tylynä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...