Lost in Translation (2003)
- Tuotantovuosi:
- 2003
- Ohjaajat:
- Sofia Coppola
- Pääosissa:
- Bill Murray, Giovanni Ribisi, Scarlett Johansson
- Maat:
- USA, Japani
- Pituus:
- 103 min
- Genret:
- Draama
Keskiarvo
Arvostelut (12): 
Pikatuomiot (579): 
Oma pikatuomio
Tässäpä elokuva, joka jakaa mielipiteitä laidasta laitaan. Lost In Translationia voi pitää tylsänä, pinnallisena ja tekotaiteellisenakin, mutta itselleni kyseinen elokuva on kolahtanut melko hyvin parin katselukerran jälkeen.
Sofia Coppolan ohjaustyö onnistuu lähes täydellisesti kuvailemaan ihmismielen onnettomuutta ja tekemisen puutetta ympäristössä, jossa tekemistä ja näkemista luulisi riittävän. Kyse on kuitenkin henkisestä uupumuksesta, jota Bill Murrayn esittämä näyttelijä kokee. Samoja oireita kokee myös kiireisen valokuvaajan nuori vaimo (Scarlett Johansson). Hahmojen ystävystyttyä hotellissa platoninen suhde pääsee valloilleen ja johan alkaa tekemistäkin löytyä Tokion vilinässä.
Elokuva on alusta loppuun melkoista Bill Murrayn show'ta, jota ilman rouva Coppola tuskin olisi projektiin ryhtynyt - rooli kun on luotu Murrayta varten. Myös Johansson onnistuu roolissaan ollen kaunis ja sympaattinen. Sivuroolit jäävät vähäisiksi, joten kyseessä on melko puhtaasti kertomus kahdesta ihmisestä.
Vaikka elokuvan päätyylilaji onkin draama, on mukana myös komediaa ja kommelluksia kulttuurien törmätessä toisiinsa. Katsoja kokee Tokion samalla tavalla hieman etäiseksi kuin päähenkilöt, mutta loppujen lopuksi miljööstä saakin kuin saakin enemmän kosketuspintaa. Mukava loppu kruunaa mukavan kokonaisuuden: Lost In Translation on elokuva, joka saa jopa hyvälle tuulelle olematta mikään liian syvällinen tarinointi kahdesta masentuneesta ihmisestä, jotka lopulta löytävät sisäisen rauhansa.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.04.2008
Katsottu: Kotona
Bob on keski-ikäinen näyttelijä, joka on kuvaamasa viskimainosta Japanissa. Charlotte on tullut samaiseen kaupunkiin valokuvaajamiehensa kansaa, mutta tylsistyy kuoliaaksi hotellihuoneessaan. Bob ja Charlotee tapaavat ja päättävät yhdessä ottaa selvää Japanista ja elmän tarkoituksesta siinä sivussa.
Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
a. elokuva on niin taiteellinen ja fiksu, ettei meikäläinen sitä malaisjärjellään tajua.
b. elokuva on yksinkertaisesti huono.
Itse alan kallistua jälkimmäiisen vaihtoehdon puoleen. Jokin leffassa vain tökkii. Se on tylsä ja on melkeimpä kidutusta katsoa se loppuun. Lost In Transalation todistaa myös sen, että vaikka elokuva alkaakin Scarlett Johanssonin takapuolesta, ei se tarkoita sitä, että sen on hyvä. Elokuva siis, Johanssonin takapuolessahan ei ole mitään valittamista.
Näyttelejijöistä vähän. Bill Murray näyttää kärsivältä vanhalta ukolta ja Scarlett Johansson tekee yhden huonoimmista rooleistaan. Huono juttu on myös se, ettei leffassa ole ollenkaan sivunäyttelijöitä, joista Murray ja Johansson voisivat hakea tukea.
Epäselväksi jää myös se, että onko Murrayn ja Johanssonin välille haettu romanttista säpinää vai ystävällistä yhteensopivuutta. Kummassakaan tapuksessa ei minkäänlaista kemiaa näiden kahden välillä ole.
Yksinkertaisesti sanottuna Lost in Transalation on huono elokuva. Muutama hauska laukaisu Bill Murrayn suusta ei riitä pelastamaan melkein kaksituntista elokuvaa. Puoli tähteä tulee pelkästään niiden muutaman hauskan vitsin takia.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.04.2008
Katsottu: Kotona
Sarjassamme quoteja, jolla revikkaa ei aloiteta: "Leffa. joka alkaa otolla Scarlett Johanssonin takapuolesta, ei voi olla huono (eikä ainakaan aivan perseestä)."
Sarjassamme jatkokommentteja, joilla revikkaa ei jatketa: "Väite pitää paikkansa tässä huimassa yhden elokuvan otoksessa."
Sofia Coppola teki aikoinaan jo debyyttinsä kohdalla suorituksen, jonka ei pitänyt olla edes mahdollista. Ok, onhan lahjakas Sofia kasvanut mm. isänsä F.F. Coppolan, veljensä Roman Coppolan, ex-miehensä Spike Jonzen (Being John Malkovich, Adaptation.) kanssa ja totuttautunut jo nuorena filmimaailmaan. Ja nyt parin, toinen toistaan paremman, leffan jälkeen voi sanoa, että kyseessä on jo melkoinen ohjaajavirtuoositar.
Lost in Translation on todellakin vielä debyytti Virgin Suicidesia parempi. Vastuu naispääosasta on siirtynyt Kirsten Dunstin hartioilta tämän hetken kuumimman naistähden, Scarlett Johanssonin, kannettavaksi ja tulos on loistavaa. Scarlettin ja elämänsä roolin tekevän Bill Murrayn kemiat pelaavat – täydellisesti. On suorastaan sääli ajatella, että Murrayta ei palkittu Ossi-gaalassa parhaasta miespääosasta. BAFTA:t sentään napsahtivat kohdalleen.
Ilmassa on paljon Virgin suicidesin hieman tyttömäistä (maybe I’m wrong, but… päiväkirjoja ja unelmia -tyyliin) maisemanmaalailua ja romantisointia, mutta se toimii tälläkin kertaa. Scarlett taikoo kasvoilleen muutamaan otteeseen niin vilpittömän innostuneen ilmeen, ja Bill Murraykin kuorii vanhan sarkasmisankarin viittansa harteiltaan niin upeasti, että henkeä täytyy vetäistä. Homma toimii! Maisemat levittäytyvät tapahtumien ympärille rauhoittavina. Leffasta tulee kuin suurkaupungin yö kauneimmillaan: mainosvalot hehkuvat, kerrostalojen silhuetit kaartuvat kaiken ylle ja liikenne virtaa loppumattomana virtana editse.
Vaikka LoT on ennen kaikkea kaunis ja romanttinen elokuva, keventävää huumoria ei unohdeta. Murray jaksaa pelleillä ja kulttuurien kohtaamisen kolareista syntyy monta ratkiriemukasta kommellusta (eikö totta, mistel Loja Moo?). Anna Farisin Kelly hahmokin on omiaan luomaan kevennystä, käsikirjoittaja/ohjaaja Coppola on tainnut nähdä useamman Kellyn, Pinnallisuuden perikuvan, Bimbouden Bullistuman ja sullonut tämän hahmon kaiken vakavuuden keskelle. Onnistuneesti.
Musiikki pysyy hillitysti taustalla, mutta kuljettaa stooria eteenpäin. Aivan Virgin Suicidesin ja Air:n soundtrackin tasoon ei ylletä. Toisaalta juuri tunteikkaimman hetken maalaavat Air:n herrat Godin & Dunckel Alone in Kyoto –viisullaan, joka nostattaa varsinkin leffaan sovitettuna ihokarvat pystyyn. Ohjaajattaren oma suosikkiyhtye The Chemical Brothers soi sekin klubikohtauksen verran. Humalaisten karaokesessio –kohtauksessa on jotakin käsinkosketeltavaa, mutta sanoin tavoittamatonta, energialatausta: kuin 99% perusromanttisista leffoista summattuna yhteen.
Moni on turhautunut siihen, että Lost in Translationilla ei ole päämäärää, ei peruskaavan loppua, ei alleviivauskynällä viivattua loppua. Eikä sillä ehkä olekaan, tai sitten on. Kaikki on lopussakin hankalaa. Aivan kuten moni muukin asia. John (Ribisi), joka puhuu keith richardseista ja ryntää töihin, vaikka nuori aviovaimo sipsuttelee juuri alusvaatteisillaan ohitse. Harrisin vaimo, jolle burgundi on pyhistä pyhin. Ja kuka edes tietää mikä hiton väri se edes on. "Avioliitto. Se on vaikeaa.", Murray tuhahtaa ja sanoo sen naama peruslukemilla.
Oli LoT:ssa sanomaa tai ei, yhtä kauniina elokuvakokemuksena tahansa. Toiminnaksi pätkä ei muutu millään ilveellä, ei edes Suntory-hetken ajaksi. Eikä sen tarvitsikaan. S. Coppola on vanginnut kahden ihmisen yhteisen hetken puolitoistatuntiseksi leffaksi, omaelämänkerronnallisia elementtejä hyväksikäyttäen: osuihan leffa Sofian ja Spiken pitkän suhteen murtumisen kohdalle (vrt. Ribisin hahmo on Spike –teoria). Leffassa ei ole huipennusta, vaan se jatkaa tasaisena virtana, kuin ohi vilahtavat Tokion autojonot ja tekee tehtävänsä. Alussa on tyhjyyttä, kyyneliä ja lisää tyhjyyttä. Sitten tulee kuvasarja modernista ja jotenkin tunteettoman kauniista miljööstä, herkkä kerrontatapa ja vielä herkemmät roolisuoritukset. Ja lopussa… niin, siitä ei sen enempää. Tsekkaa itse.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.09.2006
Katsottu: DVD
"You're probably just having a mid-life crisis. Did you buy a Porsche yet?"
Mitä saadaan, kun kerrotaan kahden yksinäisen sekä onnettoman amerikkalaisen kohtaaminen Tokiossa? ...Erittäin mainiota draamakomediaa, jonka parissa viihtyy varmasti useaan otteeseen!
Bob Harris (upea Bill Murray) on elokuvatähti, joka on tullut Tokioon kuvaamaan Santory-viskin mainosta. Charlotte (Scarlett Johansson) on nuori nainen, joka on työnarkomaanimiehensä (Giovanni Ribisi) seuralaisena tämän työmatkalla. Eräänä iltana Bob ja Charlotte alkavat rupattelemaan hotellin baaritiskillä ja siitä alkunsa saa mielenkiintoinen sekä yllättävä ystävyys. Yhdessä he tutustuvat Tokion vilskeeseen ja ajautuvat moniin hillittömiin tapaamisiin paikallisten kanssa löytäen vihdoin uuden uskon elämän mahdollisuuksiin...
Elokuvan tasokas ohjaus ja nerokas käsikirjoitus ovat ohjaajalegenda Francis Ford Coppolan tyttären Sofia Coppolan jälkeä! Kyllä tietää mistä tyttö on lahjansa perinyt! Näyttelijänä Sofia ei ole vakuuttanut (Kummisetä III), mutta ohjaajana/ käsikirjoittajana (paras alkuperäinen käsikirjoitus -Oscar, en ihmettele yhtään!) hän on erinomainen!
Elokuvan miljöönä on Japanin pääkaupunki Tokio. Sen ihmiset ja ilmapiiri ovat erittäin värikkäitä (sai minut haluamaan matkustamaan Tokioon).
Elokuvan parhaimmat hetket tapahtuvat japsien sekä Bobin ja Charlotten välillä. Elokuvan nimikin viittaa siihen, kuinka huonosti japanilaiset osaavat englantia - mainoskuvaaja ei osaa lausua Roger Moorea taikka Frank Sinatraa oikein, sairaalassa lääkäri selittää röntgenin tulosta toisen ymmärtämättä jne... Ne ovat elokuvan varsinaisia helmiä!
Näyttelijätyö on kertakaikkiaan upeaa. Bill Murray on elämänsä roolissa, onnettomana Bobina. Bill näyttää päässeen vauhtiin vasta keski-iän jälkeen (tämän vuoden Broken Flowers) ja jättäneen kaiken maailman Haamujengit taakseen ja keskittyäkseen ns. syvällisempiin komedioihin.
Jo Hevoskuiskaajassa taitonsa näyttänyt Scarlett Johansson jää Murrayn jalkoihin, vaikka hänkin onkin erinomainen (olisin suonut Oscareissa sivuosaehdokkuuden)!
Täysin erilainen elokuva kuin suurinosa muista tämän hetken elokuvista. Kyllä tämä leffa Murrayn show on, sitä ei käy kieltäminen. Mutta pisteisiin vaikuttaa myös Sofia Coppolan ohjaus ja käsikirjoitus sekä Scarlett Johanssonkin.
Piristävä! Kaiken kehunsa ansainnut!
"For relaxing times, make it Suntory time."
nimimerkki: Mara
Pisteet:
Arvosteltu: 17.01.2006
Katsottu: DVD
Tämä on jo Sofia Coppolan toinen pitkä elokuva. Hän osoitti ohjaajataitonsa jo Virgin Suicidesin kohdalla ja tämä jatkaa samaa rataa. Onneksi Coppola siirtyi kameran edestä kameran taakse, sillä hän ei ole kovinkaan hyvä näyttelijä. Mutta ohjaajana hän on todella hyvä.
Bob Harris (Murray) on näyttelijä, joka on Tokiossa tekemässä mainosfilmiä. Siellä on Charlotte (Johansson), joka on miehensä mukana. Charlotten mies käy kuvauskeikoilla ja Charlotte viettää enimmän osan aikaansa yksin hotellihuoneessaan. Sitten hän tapaa Bobin ja he alkavat tapamaan toisiaan säännöllisesti.
Juoni ei ehkä kuulosta maailman omaperäisimmältä, mutta silti aiheesta on saatu hieno elokuva. Sofia Coppola tekee tässä yhtä hienoa jälkeä kuin edellisessä leffassaan, Virgin Suicidesissa. Lost In Translationissa Tokiota on kuvattu todella hienosti. Lisäksi muukin kuvaus on kohdallaan. Myös musiikki sopii tähän leffaan ja käsikirjoitus toimii. Elokuva myös liikkuu varsin hyvin koskettavuuden ja humoristisuuden välimaastossa. Ei tämä turhan takia ole Oscareitaan voittanut.
Näyttelypuoli on todella hyvää. Paremmin Ghostbusters-elokuvista tunnettu Bill Murray tekee todella hyvää työtä. Leffa onkin lähinnä Murrayn show. Jotain asiasta todistaa sekin, että tätä leffaa ei olisi tehty, jos Murray ei olisi suostunut mukaan. Myös Scarlett Johansson, joka on aiemmin ollut lähinnä b-luokan elokuvissa, tekee tässä hyvää työtä. Hänellä on kyllä mahdollisuuksia kohota oikeaksi leffastaraksi.
Pisteet:
Arvosteltu: 21.07.2005
Katsottu: DVD
Vanha leffailijan viisaus on että älä katso elokuvaa mihin et ole valmis. Jos pää kaipaa pärskettä, turha masinaan on ladata ihmissuhdevetkuttelua. Näin pääsi kuitenkin käymään. Periaatteena on, että jokainen elokuva on katsomisen arvoinen, mutta nyt oli asenne ja fiilis hakoteillä Lost in Translation -leffaa ajatellen.
Hotellikuolemaa aiheen mukaisesti kuvaava leffa meinasi aiheuttaa sohvakuoleman. Tikulla kaivamalla ja Bill Murraytä diggailemalla saa kuvista toki irti komiikkapläjäyksiä, mutta kyllähän leffan katsominen on totuuden nimissä kuin maalin kuivumista seuraisi.
Sofia Coppola pokkasi pätkästä kässäri-Oscarin. Menikö oikeaan osoitteeseen – vaikea sanoa, mutta Bill Murrayn ohittamista jaossa ymmärtää hyvin. Pikemminkin Murrayn kohdalla Oscarin olisi voinut ojentaa casting-osastolle, joka äkkäsi ukon leffaan. Flegmaattiset maneerit istuvat aiheeseen paremmin kuin hyvin. Murray toteuttaa vain sitä samaa itseään mitä muissakin leffoissa.
Kaikki te jotka vielä muistatte Bill Murrayn ja vieläpä hyvillä mielin – tässäpä teille leffa, sillä todennäköisesti olette jo sen verran kypsiä iältänne, että pinnan alta saa sanomaakin irti. Samoin te jotka olette Japanissa viihtyneet – olkaa hyvä: lokaalien nöyrä pokkurointi ja iltakatujen valoputki-show saa varmasti nostalgiat pintaan. Muille: hyvää yötä.
Pisteet:
Arvosteltu: 10.02.2005
Katsottu: DVD
Aina silloin tällöin kohdalle sattuu elokuva, joka saa katsojan miettimään asioita uudelta kantilta tarjoten uusia vastausvaihtoehtoja vanhoihin ja vaikeiksi havaittuihin kysymyksiin. Tällaisia elokuvia ei tule vastaan kovin usein, mutta silloin kun niin käy, on katselukokemus yleensä lumoava.
Keski-ikäinen Bob on todella kadoksissa. Itse asiassa hän on niin eksyksissä, että hänet voi löytää vain toinen yhtä hukassa oleva henkilö. Tähän huutoon vastaa nuori Charlotte, joka on Bobin tavoin varsin tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseensa. Yhdessä tämä epätodennäköinen kaksikko rakentaa aivan oman universuminsa keskelle Tokion miljoonakaupungin sykettä ja niin saa alkunsa vuosisadan rakkaustarina.
Ohjaaja Sofia Coppolan pienimuotoinen mestariteos Lost In Translation on ihastuttavan hiljainen ihmissuhdekuvaus kaikille meille, jotka haluamme nauttia pakollisen romantiikka-annoksemme tyylikkäästi tarjoiltuna. Elokuvassa ei ole mitään sen kummempaa juonta, vaan koko homma rakentuu yksinkertaisen kauniisti Bobin ja Charlotten ainutlaatuisen ystävyyden ympärille. Kyseessä ei ole kliseinen "nuori nainen saa vanhemman miehen pään pyörälle" -tyyppinen kuvaus eikä kyse ole myöskään puuduttavasta "vastakohdat täydentävät toisiaan" -asetelmasta. Bobin ja Charlotten kumppanuus ei omaa kovin monimutkaisia piirteitä, mutta silti se on varsin vaikea määritellä, sillä mitään seksuaalista tähän ei myöskään liity. Heidän välillään vallitsee parempi yhteisymmärrys mitä rakastavaisten välillä voisi koskaan vallita.
Coppola tunnetusti kirjoitti Bobin roolin varta vasten Bill Murraylle, eikä hän kertomansa mukaan olisi tehnyt leffaa, ellei Murray olisi suostunut mukaan projektiin. No kaikkien onneksi maestro sitten loppujen lopuksi hyppäsi kelkkaan. Murrayn nimi toi pienibudjettiselle elokuvalle uskottavuutta ja tunnettavuutta, kaiken muun hyvän lisäksi miehen poikkeuksellisen hienovarainen tulkinta poiki hänelle vinon pinon erilaisia pystejä ja ehdokkuuksia. Murray on kyllä kaiken ylistyksen ansainnut, eikä se Oscar-palkintokaan olisi mikään oikeusmurha ollut. On se vaan niin hienoa katsella, kun aikuinen mies antaa kypsän ja koskettavan roolisuorituksen.
Bill Murray on siis jokaisen kohtauksen ehdoton keskipiste, mutta persoonallisen kauniin Scarlett Johanssonin panosta ei missään nimessä voi väheksyä. Hollywoodin nykytarjonta nuorien naisnäyttelijöiden saralla on aika heikkoa, siksipä onkin mukava nähdä Johanssonin kaltainen karismaattinen esiintyjä loistovireessä. Neidin osaksi on ymmärrettävistä syistä jäänyt jonkinasteisen näkymättömän työn tekeminen, mutta lopputuloksen kannalta hänen suorituksensa on sanoinkuvaamattoman oleellinen.
Lost In Translation on hauska, mutta hupaisinakin hetkinä elokuvan surumielinen perusvire säilyy. Tämä on draamakomedia, jossa paino on selvästi sanalla "draama". Melankolia on jatkuvasti läsnä ja lopulta kaikki eskaloituu äärimmäisen kauniiseen loppukohtaukseen. Kerrassaan upea elokuva! Mitä enemmän sitä pohtii, sen paremmalta se tuntuu.
nimimerkki: esimies
Pisteet:
Arvosteltu: 20.10.2004
Katsottu: DVD
Tämä on taas näitä "valitsin lippujonossa mitä katson" pätkiä. Ja päinvastoin kuin viime kerralla (Van Helsing), tämä kannatti.
Keski-iän kriisiä poteva näyttelijä Bob Harris saapuu Tokioon tekemään viskimainosta. Hänelle maksetaan viskimainoksesta kaksi miljoonaa dollaria, mutta silti mies haluaisi olla jossain, tekemässä näytelmää tai elokuvaa. Päivän Harris vain on, illalla hän istuu baarissa ja yöllä katsoo televisiota. Uni ei vain tule.
Ja samassa hotellissa istuu itseään etsivä nainen, jolla on menestyvä aviomies, joka nyt vain sattuu olemaan täysi luuseri. Nainen ei oikein tiedä mitä tekisi, ja kiertelee päivät kaupungilla miehen painaessa duunia. Baarissa nainen tapaa Bob Harrisin ja tästä alkaa kukoistava ystävyys.
Silti elokuva ei ole perinteinen yli-imelä lässynlässynrakkaustarina, ei. Lost in Translation on filmi, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään, siinä on kohtauksia joissa ei ole dialogia eikä musiikkia, ja se kertoo kahdesta ihmisestä joilla on tylsää. Mutta elokuva on kaukana tylsästä. Se kaappaa heti otteeseensa ja pitää siinä lopputeksteihin asti.
Lost in Translation on Bill Murrayn elokuva, vaikka kuka sanoisi mitä. Scarlet Johanssonkin tekee hienon roolin, mutta hänen loistava hahmonsa jää kertakaikkisesti Billin varjoon. Murray tekee koskettavan, loistavan, upean roolisuorituksen jota ei voi kehua liikaa, ja samaistuu hahmoonsa kiitettävästi! Bill Murray ON Bob Harris! Ja Sofia Coppola on mestariohjaaja sekä käsikirjoittaja, ei siitä mihinkään pääse.
Eipä leffasta löydy juuri mitään huonoa. Suosittelen lämmöllä, sen verran loistava, taiteellinen, koskettava ja jopa hauska elokuva on kyseessä. Hauskalla meinataan nyt niitä pieniä vitsejä joita ripotellaan kaiken sen passiivisuuden ja lakonisuuden sekaan. Oioioi... pakko ostaa DVD kun se ilmestyy.
"Olen avioliiton mopoiässä. Saan ajaa, mutta kolareita sattuu."
Pisteet:
Arvosteltu: 25.05.2004
Katsottu: Teatterissa
Lost in Translation ei jäänyt odottelemaan turhia juonenkäänteitä. Se aloitti heti ensimmäisellä kuvalla upeiden otosten vyöryn, joka jatkui loppumetreille saakka. Sofia Coppola taitaa olla perinyt isukiltaan kasan lahjoja, sillä elokuvan aikana valkokankaalla vilahti muutama jo tutuksi tullut coppolamainen otos.
Nuori nousukas Scarlett Johansson esiintyi hyvin vakuuttavasti Charlotten roolissa. Hän ei jäänyt murehtimaan, mitä olisi voinut tehdä paremmin, porskutteli vain huolettomasti eteenpäin. Ja sen vuoksi juuri Charlotten rooli on persoonallinen Scarlettin näytellessä sitä.
Toinen päärooli Bill Murray vakuuttaa jopa Scarlettia enemmän. Ehkä hieman huonompia roolejakin (esim. Ghostbusters) uransa aikana tehnyt Murray on tässä luultavasti parempi kuin koskaan. Hän esittää Bobia, joka on ehkä sekä henkisesti että fyysisesti Lost in Translation.
Bob ja Charlotte tapaavat Tokiossa, missä Bob, entinen filmitähti on kuvaamassa viskimainosta ja Charlotte miehensä työmatkalla seurana. Heistä tulee läheiset ystävykset. Juoni on vaikea ymmärtää, mutta kun seuraa upeita otoksia ja näyttelijöiden hienoja suorituksia, pysyy kelkassa vaikka kamera kääntyisi ylösalaisin. Ainoa miinus koko leffassa on Scary Movie -tähti Anna Faris, jonka sekä ulkomuoto että näyttelijäntaidot kyseenalaistetaan tässä elokuvassa. Lost in Translation oli edeltäjäänsä Virgin Suicidesia kiinnostavampi, siinä oli jopa enemmän sisältöä. Ainoa asia joka jäi mietityttämään oli, että jos jo Virgin Suicidesista tuttu Kirsten "Lux Lisbon" Dunst olisi nähty Charlotten roolissa, minkälainenkohan leffasta olisi tullut...
nimimerkki: Big Fish
Pisteet:
Arvosteltu: 10.05.2004
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Big Fish
Vieras
Tässäpä harvinaisen hieno elokuva. Käsikirjoittaja-ohjaaja Sofia Coppolalle olisi kuulunut siitä akatemialta muutakin kiitosta kuin se yksi Oscar, mutta sekin on jo saavutus.
Käännöksessä elokuvasta ei häviä juuri mitään. Itse asiassa leffan kuvakieli, kaikki sanattomat hetket ja katsojan korviin kantamattomat supinat kertovat jo enemmän kuin viisitoista ja puoli tavallista Hollywood-rainaa. Jokainen, joka on käynyt vieraassa suurkaupungissa tai viipynyt siellä pitempään, tietää kuinka vähän se oikeastaan voi antaa. Varsinkin, jos riemua pitäisi repiä ihan vain yksikseen.
Lost in Translationin kaksi päähenkilöä ovat Charlotte (Johansson) ja Bob (Murray). Charlotte on valokuvaajan nuorikko, Bob taas the Bob Harris, iso amerikkalainen tähti ja lähes 30 vuotta avio-onnesta (?) nauttinut perheenisä. Tapahtumapaikkana toimii ensisijaisesti ylväs japanilainen hotelli, jossa sekä Charlotte että Bob viettävät unettomia öitä. Toinen ikävöi miestään, toinen odottaa kuvausten päättymistä. Tylsää? Njet, kiitos pienieleisen Bill Murrayn, joka tekee surkuhupaisasta ajoittain miltei hulvatonta.
Murrayn lisäksi myös tuore kasvo Scarlett Johansson tekee ensiluokkaista työtä roolissaan. Ikkunasta tuijotteleminen on toki yksinkertaista, mutta senkin voi tehdä lopulta niin kovin monella eri tavalla. Johanssonin hahmon miestä, Johnia esittävä Giovanni Ribisi ei hänkään ole huono. Ongelmana on lähinnä hahmosta puuttuva syvyys. Kun mies on aina lennossa ja hänen ystävänsäkin ovat sellaista pinnallista sakkia kuin Anna Fariksen esittämä filmidiiva Kelly, ei tyypistä oikein saa otetta. Tästä huolimatta, edelleen, hieno elokuva.
Pisteet:
Arvosteltu: 28.04.2004
Katsottu: Teatterissa
Montakohan elokuvaa onkaan tehty aiheesta "keski-iän kriisiä läpikäyvä mies ja nuori nainen" ? Aika monta, mutta harvoin näin laadukkaasti. Toki aiheeseen liittyviä teemoja kuten urheiluautot, radikaali vaatetus jne käsitellään, mutta vain ohimennen ja pintapuolisesti. Tämä elokuva menee huomattavasti pintaa syvemmälle.
Bob on elokuvan keski-ikäinen mies. Hän on menneiden vuosien actionnäyttelijä, joka nykyään näyttelee viskimainoksissa. Perhe-elämä kulkee jyrkkää alamäkeä ja kaiken lisäksi viskimainoksen kuvaukset suoritetaan omituisten asioiden kotimaassa eli Japanissa. Charlotte on elokuvan nuori nainen. Hän on matkustanut Japaniin valokuvaajamiehensä kanssa, joka kuitenkin on koko ajan töissä, eikä hänellä ole juuri aikaa vaimolleen.
Sekä Bobilla että Charlotella on runsaasti vapaa-aikaa, jota varsinkin Bob mielellään viettää hotellin baarissa. Pari tapaa toisensa baarissa ja länsimaalaisina Japanilaisten ympäröiminä juttu alkaa luistaa heti. Pari huomaa viihtyvänsä toistensa seurassa yhä enemmän ja enemmän, ja kun Charlotten aviomieskin matkustaa muutamaksi päiväksi kaupungin ulkopuolelle, parille jää runsaasti joutilasta aikaa.
Oscar-myllytyksen vuoksi odotukset olivat luonnollisesti korkealla tämän elokuvan suhteen. Olin valmistautunut pettymykseen, mutta yllätyksekseni sitä ei missään vaiheessa tullutkaan. Jahuu ! Elokuvan idea koostuu oikeastaan kahdesta seikasta. Aluksi pilaillaan japanilaisten tavasta lausua englantia ja aiheesta saadaankin parit hyvät naurut, mutta elokuvan pääteemana on kuitenkin kahden yksinäisen mutta varatun ihmisen välille syntyvä tunteiden myllerrys. Bill Murray ja minulle entuudestaan tuntematon Scarlett Johansson loistavat rooleissaan, harvoin näkee näin hyviä suorituksia. Sofia Coppola ansaitsi ehdottomasti Oscarinsa. En oikeastaan keksi mitään pahaa sanottavaa tästä elokuvasta, jossa loppujen lopuksi ei tapahtunut mitään muualla kuin korvien välissä.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.03.2004
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Jaqqe Nakuttaja
Vieras
Kovasti on tätä leffaa kehuttu ja se olikin yksi syy mennä katsomaan pläjäys leffaan. Amerikkalaiset Bob ja Charlotte ovat japanissa aikaa kuluttamassa ja tapaavat hotellissa. Parivaljakko ajautuu tutustumaan yhdessä ja erikseen japanilaisen kulttuurin kummallisuuksiin. 25 vuotta naimisissa ollut Bob on kuuluisa filmistara ja on tekemässä paikalliseen mediaan viskimainoksia. Työkeikkojen välillä jää aikaa maleksimiseen. Charlotte on kiireisen valokuvaajamiehensä mukana lomailemassa kun äijä hoitaa töitään. Charlottellekkin jää aikaa olla vaan. Tuloksena on hiukan omalaatuinen vanhan miehen ja nuoremman naisen kumppanuussuhde. Johtaako homma pidemmälle ja mitä tästä kehkeytyy, sitä en tietenkään paljasta.
Leffassa on ainakin ihan oma tunnelma. Japanilaisilla nuorilla city-ihmisillä riittää tämän näkemän perusteella virtaa kuin Duracel-pupuissa. Siinä on länsimaalainen ihmeissään. Ei kai tuollaisessa menossa tosiaankaan jaksaisi montaa päivää. Näin käy myös päähenkilöille, pienoinen henkinen uupuminen kulttuuriin ja seuran kaipuu oman kaltaisista ihmisistä. Päähenkilöt joutuvat pohtimaan tilanteen kautta oman elämänsä peruspilareiden vakautta, tulevaisuuttaan ja asioiden tärkeyttä.
Leffa antaa kuitenkin odottaa koko ajan että milloin tässä alkaa oikein tapahtumaan. Toki pieniä liikkuja tulee koko ajan, mutta ne ei oikein tunnu riittävän. Samaa hiukan mystistä fiilistä piisaa loppuun saakka, mutta ainakaan omissa silmissäni leffa ei syty lopulta ollenkaan vaan odotuttaa ihan loppuun saakka.
Pienoinen pettymyshän tämä oli hehkutukseen verrattuna. Tunnelma on kohdallaan ja Japanin kulttuurin hulabaloota pääsee tarkastelemaan leffan kautta, mutta siinä on tämän leffan anti minulle. Hiukan haikeaa meininkiä kokonaisuutena.
Pisteet:
Arvosteltu: 01.03.2004
Katsottu: Teatterissa
