Kolme väriä: Punainen (1994)

Kolme väriä: Punainen päättää Krzysztof Kieslowskin Väritrilogian. Tämä jäi myös hänen viimeiseksi elokuvakseen.

Tällä kertaa malli-opiskelija Valentine ajaa vahingossa koiran yli. Koira kuitenkin saa vain lieviä vammoja, mutta koiran omistaja, eläkkeelle jäänyt tuomari, ei halua koiraansa ja Valentine joutuukin pitämään siitä huolta. Valentine huomaa myös, että tuomarilla on laiton harrastus; hän salakuuntelee naapureitaan. Tämä ajaa Valentinea ja tuomaria huomaamatta lähemmäksi toisiaan.

Punainen on tehty samalla minimalistisella tyylillä kuin aiemmatkin osat. Tunnelma pysyy tässä elokuvassa hyvänä koko ajan ja synkkyyttä on saatu hyvin mukaan. Elokuva jää kuitenkin trilogian heikoimmaksi osaksi. Punainen käsittelee moraalia ja ystävyyttä, mutta juttu meinaa jäädä hieman pintapuoliseksi. Punaista yritetään myös yhdistää trilogian aiempiin osiin, mutta se on kömpelöä. Mutta vaikka tämä onkin trilogian heikoin osa, niin kyllä sekin kannattaa silti katsastaa.

nimimerkki: Ville

Pisteet:
Arvosteltu: 20.06.2007
Katsottu: VHS

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
482 arvostelua

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Asiat, joita Ranskan liput kolme väriä symboloivat. Punainen (joka symboloi veljeyttä) jäi ohjaajalegenda Krzysztof Kieslowskin viimeiseksi elokuvaksi ja se on Kolme väriä-trilogian viimeinen osa.. Kieslowski kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1996, kaksi vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Kiinnostavana faktana voi pitää sitä, että hän oli taistellut AIDS:ia vastaan.

Elokuva kertoo Irene Jacobin esittämästä Valentinesta, nuoresta naispuolisesta mallista, joka törmää autollaan koiraan. Hän haluaa palauttaa Rita-nimisen koiran omistajalleen, Jean-Louis Trintignantin esittämälle tuomarille, joka ei kuitenkaan halua sitä. Tuomari harrastaa naapureidensa puhelinkeskustelujen salakuuntelemista ja tuntuu olevan jollain tavalla masentunut.

Millä tavalla Punainen sitten symboloi veljeyttä? Valentinen ja vanhan tuomarin ystävyys on jonkinlaista veljeyttä, mutta muita johtopäätöksiä on vaikea tehdä. Tämä elokuva on sellainen mitä täytyy katsoa aivojen kanssa, jotta ei jää pois kärryiltä.

Elokuvan suurin heikkous on se, että siinä ei tapahdu juuri mitään erikoista. Jean-Louis Trintignantin ja Irene Jacobin kemia toimii ja se on ihan tyydyttävää katsottavaa, mutta jotain pitäisi tapahtua. Loppuratkaisu on yllättävä, sillä siinä tuodaan yhteen kahden aikaisemman trilogian päähenkilöt, mutta muuten Punainen ei oikein iske.

Minusta tämä on yliarvostettu leffa. Pidin enemmän toisesta osasta eli Valkoisesta, joka ei sekään ollut mielestäni erikoisempi teos. Uudelleen en tätä elokuvaa katsoisi.

nimimerkki: Nelisilmä

Pisteet:
Arvosteltu: 18.04.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Nelisilmä
Vieras