Bonnie ja Clyde (1967)

Bonnie Parker ja Clyde Barrow oli 1930-luvulla riehunut kaksikko, joka ryösti vähän kaikkea pankeista baareihin. Tästä legendaarisesta parivaljakosta kertoo vuoden 1967 klassikoelokuva, omaperäisesti nimetty, Bonnie ja Clyde. Päärooleissa ovat läpimurtonsa tällä elokuvalla tehneet Faye Dunaway ja Warren Beatty, jotka muistetaan, jos ei nimenomaisesti tästä elokuvasta, niin kuitenkin yleisesti vuosikymmenten mittaan lukuisten laatuelokuvien parissa pitkän uran puurtaneina tähtinä. Oman aikansa kohuelokuva Bonnie ja Clyde on toki klassikkostatuksensa ansainnut mutta ajan hammas on syönyt tästä(kin) pätkästä terävimmän kärjen pois.

Elokuvan stoori on melko perinteinen rikos/draamaelokuva. Kuten usein tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa, juoni ei noudata mitään pohjustus-tapahtumat-kliimaksi -kaavaa, ellei päähenkilöiden kannalta kovin ikävää loppuratkaisua sellaiseksi lasketa. Juoni on siis lähinnä kokoelma rikosaiheisia tapahtumia. Tämä on sekä elokuvan vahvuus että heikkous. Toisaalta se tuo mukaan mukavaa roadmovie-tyyppistä tunnelmaa, toisaalta se tekee joistain tapahtumista irrallisia. Kokonaisuutena tarina on kuitenkin toimiva. Tarina perustuu joiltain osin historiaan hyvinkin tarkasti, joiltain osin taas ei lainkaan - esimerkiksi C. W. Moss -hahmo on kokonaan keksitty hahmo, yhdistelmä kahta oikeaa Barrow'n jengiläistä.

Monet elokuvan hahmoista ovat aika sympaattisia. Bonnie jää hiukan etäiseksi kiukuttelijaksi, mutta Clyde on ihan hauska heppu. Muistettavin ja samaistuttavin hahmo on Clyden veli Buck, joka kertoo koko ajan samaa vitsiä. Kun jengi kaappaa huvin vuoksi pari uhriaan automatkalle mukaan, arvatkaapa minkä vitsin Buck kertoo ensimmäisenä. Buckin vaimo Blanche lähinnä ärsyttää olemalla vuoroin hysteerinen, vuoroin aneeminen. Joka tapauksessa hahmojen kuvaamiseen on käytetty tavallista gangsterileffaa enemmän aikaa ja se myös auttaa katsojaa ymmärtämään heidän motiivejaan. He ovat myös paljon inhimillisempiä kuin rikoselokuvien roistot yleensä - kuten silloin kun Clyde yrittää ryöstää kolme viikkoa sitten konkurssin tehneen pankin.

Huonojakin puolia tässä on. Toimintakohtaukset ovat välillä vähän hölmöjä, poliisit ajavat panssariautolla pihaan ja räiskivät villisti ilman mitään taktiikkaa. Buckille voisin sanoa vinkkinä että sängyn patja ei suojaa luodeilta. Myös rikollisten kuvaus ihan tavallisina heppuine jotka vaan sattuvat työkseen ryöstämään pankkeja on vähän arveluttava. Lähinnä kummalliseksi jäi jakso joka tapahtuu Bonnien äidin maatilalla. Se toi vaikeaselkoisten tapahtumiensa, rakeisen filminsä, irrallisuutensa sekä runsaan työnteon siivittämien dialogiensa myötä mieleeni neuvostoliittolaiset sosialistista realismia edustaneet työntekoelokuvat. Koko kohtauksen olisi voinut vaikka jättää pois.

Puutteistaan huolimatta kokonaisuus on vahvasti positiivinen. Tätä tukee vahva näyttelijätyö ja varsinkin mielenkiintoiset hahmot. Omana aikanaan Bonnie ja Clyde oli rikosdraamojen rikosdraama ja nykyäänkin katsomisen arvoinen elokuva.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Miihkali
Tähtääjä
118 arvostelua

Vaikka elokuvalla Bonniesta ja Clydestä on ikää, se kulkee kuin liukasteella voideltu kaniini edelleen. Leffan iän voi päätellä pääosaparista; Faye Dunaway on vielä nuori ja norja neitokainen, Warren Beatty komea siloposki. Nuorimmat kysyvät tässä vaiheessa, että kuka Faye ja mikä hiton Warren, mutta eipä takerruta siihen.

Bonnien ja Clyden stoori on pitkälti totta. Varasteleva parivaljakko kuvataan elokuvassa maalaistollukkamaisena. Koulunpenkkiä ei ole jaksanut kuluttaa tarpeeksi kumpikaan. Clyde on pikkurikollinen, joka ylpeilee aseellaan Bonnielle. Bonnie on tarjoilija, joka haaveilee paremmasta elämästä.

Jännityksestä ja sen sellaisesta, you know. Clyde tietysti tahtoo näyttää tytölle, että hänen kanssaan voi päästä kurkottelemaan kuuta taivaalta. Siitä alkaa nuorten järjetön taival kohti väistämätöntä tuhoa. Vaikka balladin loppusoinnut olisivatkin tiedossa, leffaa seuraa mielenkiinnolla. Bonnien sisäinen runotyttö ja Clyden herrasmiesmäisyys ovat niitä tekijöitä, jotka tekevät parista kumman sympaattisen. Käsikirjoittaja on siis hallinnut hommansa.

Rikollisia on kuvattu fiktiossa monesti ennenkin. Sympatian herättely näitä hahmoja kohtaan tapahtuu ärsyttävän usein samoja kliseistä pehmeitä polkuja. Bonnien ja Clyden kohdalla on onneksi toisin. Butchin ja Kidin aurinkoinen auvo on parin ympärillä muuttunut himmeämmäksi, mutta kuumemmaksi. Auringonlaskun ratsastajat sopisi katsottavaksi oikeastaan Bonnien ja Clyden jälkeen, leffoissa on paljon samaa, mutta Bonnien ja Clyden elämä näyttäytyy Arthur Pennin käsissä rankempana ja raaempana.

Pisteet:
Arvosteltu: 26.10.2007
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua

Bonnie on äidin kiltti tyttö, joka törmää rikolliseen Clydeen, kun tämä yrittää ryöstää Bonnien äidin auton. Yhdessä nämä kaksi marssivat kaupunkiin, jossa Clyde sitten, Bonnien provosoinnin jälkeen, ryöstää kaupan aseella uhaten. He varastavat auton ja pakenevat. Pakomatkan lopussa Bonnie yrittää saada aikaan pienen intiimin hetken auton etupenkillä, mutta Clyde kieltäytyy. Loukkaantunut Bonnie aikoo lähteä kotiin, mutta Clyde pitää puheen, joka saa tytön muuttamaan mielensä. Pian tämä kummallinen pariskunta päättää alkaa ryöstämään pankkeja, mutta pankkirosvon elämä ei taidakaan olla pelkkää ruusuilla tanssimista.

Bonnien ja Clyden hurjan tarinanhan kaikki tuntevat, menestyksekkäästä alusta hurmeiseen loppuun. Kuten tapana on, suurta yleisöä kiinnostavasta tapauksesta on tehty Hollywoodissa suuren budjetin elokuva. Bonnie ja Clyde on valmistunut jo vuonna 1967, eikä tämä klassikko kuulu siihen joukkoon, joka on kestänyt aikaa pölyyntymättä pahasti. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin, elokuvan moraaliset tarkoitusperät ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Bonniesta ja Clydesta, pahamaineisista ryöstäjistä ja murhaajista, tehdään lähes sympaattisia kaduntallaajia, jotka nyt vain sattuvat tekemään työkseen jotain vähän muuta. Clyde, joka aikakirjojen mukaan tappoi sivullisia sekä lainvartijoita kylmästi ja tunteetta, listii elokuvassa yhden, tielle asettuneen pankkivirkailijan, ja saa siitä suuret tunnentuskat. Poliisien järjetön lahtaaminen taas ei näytä tuottavan minkäänlaisia ongelmia. Rikollisuutta ei erikoisesti kritisoida, joskaan katsojaa ei hirmuisesti kannusteta ryhtymään pankkiryöstäjäksikään. Ja sitten se mielenkiintoinen pikku juttu, johon en voinut olla kiinnittämättä huomiota: Vaikka kankaalla ei juuri paljasta pintaa näytetä, on koko elokuva seksuaalisesti erittäin latautunut. Tästä huolimatta etsivä saattaa löytää filmistä pienen "moraalisen opetuksen aviottoman seksin vaaroista". Hehheh.

Edellämainitut asiat ovat kuitenkin tulkinnanvaraisia, ja nousevat vain pintaan kummallisina huomioina. Bonnien ja Clyden suurin ongelma on se, että vaikka elokuva on kohuttu kuin päähenkilöidensä elämä, ruudinsavun hälvetessä paljastuu karu totuus: Pläjäys on tylsä kuin taivas. Kahteen tuntiin ei saada mahdutettua juuri mitään, mikä pitäisi katsojan otteessaan. Henkilökuvaus, hahmojen suhteiden kehittyminen ja ristiriidat kuvataan äärimmäisen kliseisesti, inhottavan pinnallisesti ja jopa alleviivaavasti. Satunnaiset toimintakohtaukset eivät edes 1960-luvulla tarjonneet mitään uutta, eikä niiden toteutus tosiaan vastaa sitä kuvaa, minkä leffan klassikkomaineesta ja arvosteluista saa. Ja kun se hypetetty ja ylistetty loppukohtaus sitten koittaa, paljastuu tämä noin seitsemän sekunnin pätkä ihan tyylikkääksi, mutta lyhyeksi ja kuin "köyhän miehen Peckinpah-ratkaisuksi." Hidastuksien aikakaudenhan aloitti varsinaisesti Hurme-Samppa vasta kaksi vuotta myöhemmin elokuvallaan Hurja Joukko, mutta miehen aikaisemmatkin tuotokset kuten Majuri Dundee (1965) ovat tunnettuja tästä tavaramerkistä.

Aivan surkea leffa Bonnie ja Clyde ei kuitenkaan ole. Katsominen ei tuota suurta tuskaa, vaikka muutaman kerran tekisikin mieli tarttua kaukosäätimeen ja käyttää sitä paljon puhuttua pikakelausnappia. Jotta nyt saataisiin esille jotain positiivista, niin mainitaan vaikkapa kuvankaunis Faye Dunaway ja jälleen hullunkiilto silmissään riehuva Gene Hackman Clyden broidina. Ja että teille ei näin loppuun jäisi hyvä maku tästä kohtalaisen huonosta elokuvasta, mainitaan vielä superärsyttävä Warren Beatty lahjattomana taparikollisena. Niin, Clydena.

Pisteet:
Arvosteltu: 06.07.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

Bonnie Parker ja Clyde Barrow olivat kielto-ja lama-aikana Yhdysvaltoja kiertelevä pariskunta, jotka ryöstivät ja murhasivat minkä kerkesivät. Rahaa he harvoin suuria summia saivat, mutta jättivät yleensä jälkeen sitäkin enemmän raatoja. Lopulta kuuluisa pariskunta jäikin heitä pitkään jahdanneen sheriffin väijytykseen, missä he kokivat verisen kuoleman. Heidän tapostaan tehtiin oikea sirkus-show ja ruumiit laitettiin julkisesti näytille.

Kulttiohjaaja Arthur Penn päätti filmata heidän tarinansa 60-luvulla ja siitä tulikin jättimenestys. Elokuvan alku onkin hieman naiivi mutta toimii: Faye Dunawayn loistavasti tulkitsema Bonnie päättää tuosta vaan hypätä linnakundi Clyden (Warren Beatty) kelkkaan ja muutaman ryöstökeikan ja ruumiin jälkeen huomaakin ettei enää pääsekään pois.

Remmiin liittyy myös automekaanikko Moss(Pollard), Clyden kaveri Buck Barrow(Gene Hackman läpimurtoroolissaan) sekä tämän hieman seniili vaimo Blanche(Parsons). Jengi elää leveästi kunnes vastoinkäymiset alkavat.

Bonnie and Clyde on melko sentimentaalinen ja naiivi ja romantisoiva mutta siltikin otteensa säilyttävä jännäri jossa seurataan heidän rakkaustarinansa kehittymistä sekä jengin koitoksia. Näyttelijät hoitavat hommansa ihan kohtalaisesti, varsinkin Gene Hackman, mutta Parsons ylinäyttelee hänen vaimonsa roolin eikä jätä kovin realistista kuvaa roolihahmostaan.

Elokuva on kuitenkin klassikko ja kuvaus-ja leikkaustyylinsä ovat selvästi aikaansa edellä joten kyllä raina kestää kertakatsomisen jo itseisarvonsa vuoksi. Mutta yksi asia on pakko nostaa muiden yläpuolelle(VAROITUS:JUONIPALJASTUS!!!!!)

Loppukohtaus, jossa Bonnie ja Clyde ammutaan väijytyksessä aloitti uuden aikakauden Hollywood-väkivallalle. Ihmettelin pitkään elokuvan korkeahkoa ikärajaa kunnes näin lopun ja se sekoitti pääni totaalisesti. Siitä pääosin pisteet mutta silti ihan kelpo viihdettä myös historia-arvonsa puolesta.

Pisteet:
Arvosteltu: 22.07.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Lennonjohto
Käyttäjä
108 arvostelua

Tositarinaan perustuva, 60-luvun kohuelokuva, kertoo pankkeja ryöstelevästä pariskunnasta, heidän pienestä koplastaan ja epätoivoisesta elämästä olla jatkuvasti takaa-ajettuna.

Elokuvan tuottaja Warren Beatty ja Faye Dunaway läpimurtoroolissaan näyttelevät antaumuksella Clyde Barrowia ja Bonnie Parkeria, jotka olivat Yhdysvaltojen etsityimmät rikolliset 1930-luvulla. Nuoren parin rötöslistaan media ja huhupuheet liittivät paljon myös rikoksia, joita pariskunta ei koskaan edes tehnyt.

Elokuva on toki hollywoodilaisittain vähän ruusuinen kuvaus, mutta aikanaan sen väkivaltaisuus ja varsinkin loppukohtaus hätkähdytti ja puhututti. Nykyaikaan suhteutettuna elokuva on toki pliisu, mutta ei silti huono. Kauniit kuvat ja hyvät näyttelijät vievät eteenpäin roadmoviemaista tarinaa.

Sivuosissa Michael J. Pollard, Estelle Parsons ja Clyden veljeä näyttelevä Gene Hackman tekevät myös erinomaista työtä. Parsons palkittiinkin roolistaan aikoinaan parhaan naissivuosan Oscarilla. Toisen oscarinsa elokuva sai kuvauksesta. Myös koomikkona myöhemmin tunnetuksi tullut Gene Wilder tekee elokuvassa hauskan pikkuroolin.

DVD:llä ei ihmeemmin ekstroja ole. Kirjalliset tarinat elokuvan tekemisestä ja tekijöistä still-kuvilla täytettynä ovat silti aika kattavat.

nimimerkki: jimmy

Pisteet:
Arvosteltu: 29.12.2002
Katsottu: DVD

Arvostelija

jimmy
Vieras