Anastasia

Olipa kerran Äiti Venäjä, jota hallitsi hyveellinen ja kansan suuresti rakastama Romanovien tsaariperhe. Asiat olivat kaikin tavoin parhain päin, kunnes Romanovien pirulliselta ja tuhmalta perheystävältä, munkki Rasputinilta, evättiin eräänä iltana pääsy palatsissa järjestettyyn elitistiseen skumppajuhlaan. Tästäpä Rasputin pahastui ja päätti antaa sielunsa itse Perkeleelle tullakseen kuolemattomaksi vallankumousjohtajaksi. Ja niin kävi, että munkin inspiroimana Venäjän kansa päätti yksimielisesti teilata tsaariperheen perustaakseen työläisten hallinnoiman Neuvostoliiton. Munkki itse vajosi jään alle yrittäessään nitistää tsaariperheen nuorta prinsessaa ja katosi. Pikkuprinsessan pakomatka päättyi erkaantumiseen häntä auttaneesta isoäidistä ja tytön onnistui vielä menettää muistinsa.
Useita vuosia myöhemmin aikuiseksi varttunut piilokuninkaallinen päättää lähteä etsimään onneaan suuresta Pietarista. Askeleet vievät väjäämättä kohti vanhaa palatsia, jossa häntä varttovat rahanahneet mutta hyväntahtoiset huijarit. Nämä sattumoisin etsivät nuorta neitokaista esiintymään kadonneena prinsessana Pariisissa asuvalle leskikeisarinnalle. Mutta varjoissa vaanii uhka menneisyydestä...

Tässäpä hieman väritetysti kuvailtu lähtölaukaus Fox-yhtiön Anastasialle, jonka oli aikanaan tarkoitus haastaa Disneyn tuotokset animaatiorintamalla. Piirrettyille elokuville voi antaa paljon anteeksi, mutta Anastasiassa on otettu jättimäisiä taiteellisia vapauksia todellisiin tapahtumiin. Tuntuukin, että lähtökohtana on ollut halu saada animaatioon venäläistä eksotiikkaa sekä jo aiemmin kuvaamaani antikommunistista propagandaa, logiikasta ja uskottavuudesta veisataan viis. Toisaalta, kyseessä on ilmiselvästi nuoremmille katsojille suunnattu tarina, joten ei liene ihme, että totuutta on muunneltu ja suoraviivaistettu, suorastaan raiskattu.

Ongelma on siinä, että Anastasia on historialliset epäkohdat ohittettunakin parhaimmillaan vain keskinkertainen piirretty. Kertomus kahden koijarin ja muistinsa menettäneen prinsessan matkasta leskikeisarinnan tykö Pariisiin on vailla tenhoa ja minkäänlaista mielenkiintoa ollessaan se kuuluisa kolmastoista tusinassa. Työryhmäkin lienee huomannut tämän, sillä tarinaa on maustettu varsinaisella musikaalivyöryllä. Sillä ei ole väliä, että vain muutama näistä lauluista pystyy oikeasti puolustamaan paikkaansa tarinankehityksen kannalta; pääasia on lyödä kilpailijat rallatusten määrässä ja siten pidentää elokuvan kestoa. Animaatio itse on visuaalisesti mukiinmenevää, oman aikansa hyvää tasoa, mutta vailla suurempia elämyksiä. Taide ja hahmosuunnittelu on "aikuismaisempaa" kuin yleensä on totuttu, mikä sekin tuo vain lisäristiriitaa kokonaisuuteen käsikirjoituksen ollessa fantasioitua liirumlaarumia.

Suurten budjettien animaatioelokuvissa on usein ongelmana - tai pikemminkin sääntönä -, että hyvishahmot jäävät auttamatta pahvisiksi kulisseiksi pahisten ja hauskojen sivuhahmojen varastaessa show'n. Anastasia on kompastua tässäkin suhteessa, sillä elokuvan pahis, "pimeyden munkkipossu Rasputin", on vailla minkäänlaista todellista karismaa ollessaan angstinen demonipeikko jo ensiminuuteista lähtien. Hahmossa ei ole mitään traagista, eikä katsojalle anneta mahdollisuutta edes yrittää ymmärtää Rasputinia - äijä on ruma, läpeensä paha ja sokea (korostetun epäoikeutetussa) kostonhimossaan, siinä kaikki. Tämä jos mikä tekee pahiksesta tylsän. Hauskana sivuhahmona toimii tällä kertaa Rasputinin puhua pälpättävä Bartok-lepakko, joka sekin käy siinä rajalla, onko stereotyyppisyydessään rasittava vai ihan kiva. Kallistun itse viimeksimainitun puolelle, koska Bartok onnistuu olemaan hyvin sympaattinen esiintyjä ali- ja ylinäyttelevien ihmisten puristuksessa, ja on samalla oikeastaan ainoa uskottava hahmo koko filmissä. Ei liene yllättävää, että juuri albiinonahkahiiri sai jatkaa leffauraansa muiden vaipuessa unholaan.

Suomalainen ääninäyttely on sekin tasoa "ihan ok", mitä nyt Karjalaisen laulaa luikauttama Kerran joulukuun aikaan saa luultavasti monet sydämet pakahtumaan. Kun alkuhuumasta on selvitty, alkaa tajuta, ettei Anastasia tarjoakaan kyseisen laulun lisäksi paljon muuta, ellei sitten tahdo muistella leffan epäloogisuuksia ja asiavirheitä.

Historiallisista lähtökohdista ja Anastasian arvoituksesta olisi voinut poikia todellinen animaatiotaiteen klassikko, mutta laskelmointi ja yleisön aliarviointi aikaansai sen, että nautittavaksemme tyrkättiin jälleen yksi herttaisen yhdentekevä liukuhihnatuotos, jonka naurettava sisältö estää sitä nousemasta edes keskikastiin. Että dasvidaniya vaan.

Pisteet:
Arvosteltu: 30.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Lappisch
Käyttäjä
1 arvostelua

Fox yhtiön tuottama vastaisku Disneyn suvereenisti hallitsemaa animaatioimpperiumia vastaan. Fox -yhtiölle itselleen tärkeä filmi ei kuitenkaan ole katsomisen arvoinen.

Juonena on, niin ääliömäisen epätodellinen kun se onkin, kahden huijarin Venäjän vallankumouksen jälkeisessä tsaariperheen murhassa kaikista Romanoveista vielä elossa olevaksi huhutun Anastasia-tytön etsiminen, vieminen keisarin eteen ja rahojen saaminen. Tietenkin tämä hyvin epätodellinen asia sai nämä miehet etsimään vain tytön kopiota tai tämän tyylistä, mutta kun he löytävät tämän näköisen ja tyylisen tytön, niin eiköhän niin paljastukkin loppujen lopuksi siksi oikeaksi. Matka keisarinnan luokse Ranskaan ei suju mitenkään mutkitta, kun jo ikuisuuteen siirtynyt pahis Rasputin laittaa sormensa peliin.

Elokuva on suorastaan loukkaava! Se ei nosta mitenkään esille syytä keisari Nikolain ja tämän perheen murhaan, eikä myöskään siihen, että nämä olivat jo menettäneet valtansa tuohon aikaan. Ja senkin ymmärtää siitä, että tämän ovat tehneet jenkit, joille tapahtumapaikkojen lähistöllä asuvien tuntemukset ovat sivuseikka sen rinnalla, jos tästä revitään hyvä draama.

Kaikkein ääliömäisin juttu on eloonjääneen Anastasian lisäksi elokuvan pahis, Rasputin, joka on piirretty joksikin sellaiseksi Nosferatun ja zombien risteytykseksi ja joka on muka syypää tsaariperheen tuhoon. "Hän oli täynä vihaa Nikolaita ja tämän perhettä kohtaan, joten hän vaihtoi sielunsa paholaisen voimiin" kuuluu elokuvan alussa, josta jo selviää, miten tietämättömiä jenkit asiasta ovatkaan. Nikolai oli oikeasti paha ihminen, sortaen Suomea(!) ja olemalla kyvytön johtamaan omaa maataan. Rasputin taas oikeasti oli munkki, joka herätti paheksuntaa hovipiireissä sen takia, että juopotteli ja vietti muutenkin epäsiunattua elämää, jonka vuoksi hänet sitten lopulta tapettiinkin.

Kun lähtökohdatkin ovat näin ristiriidassa todellisuuden kanssa, katoaa elokuvasta kaikki kunnioitus ja toivo paremmasta elokuvasta. Eikä se myöskään saa sitä takaisin, koska elokuva on loppuun asti huonosti kirjoitettu, kökönnäköinen ja mukaopettavainen ärsyttävyyteen asti.

Suomalaiset roolit ovat aikalailla huonoja, eikä alkuperäisistä minulla ole tietoakaan, mutta olivatpa he kuinka hyviä tahansa, he eivät yksin voisi pelastaa tätä fiaskoa.

Kaiken huippuna ovat huippurasittavat ja ärsyttävät musiikit ja laulut, jotka saavat allekirjoittaneen ainakin tukkimaan korvansa. Fox-yhtiöltä huonoin mahdollinen laukaus tuolle animaatiotaivaalle, joka simahtaa alkutekijöihinsä, eikä edes pääse nousemaan.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 20.05.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
165 arvostelua