Viime vuoden menestyjiin lukeutunut sarjakuvafilmatisointi Deadpool & Wolverine osoitti, että Marvel Studiosilla osataan yhä tehdä asioita hyvin. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet tyytyväisiä yhtiön toimintaan.
Deadpoolin yhdessä Fabian Niciezan kanssa 1990-luvulla luonut sarjakuvataiteilija Rob Liefeld on avautunut kokemastaan, mikä vaikuttaa aiheuttaneen hänen ja Marvelin välille todellisen välirikon. Liefeld kertoo pyytäneensä saada olla enemmän mukana elokuvan markkinoinnissa, mutta myös pyytäneensä nimensä mainitsemista elokuvan lopputeksteissä eri tavalla kuin sarjakuvataiteilijoille on yleensä suotu. Disneyn omistaman Marvel Studiosin elokuvan ensi-iltajuhlat olivat kuitenkin viimeinen niitti Liefeldille.
Vaikka Liefeld on toinen Deadpoolin ”isistä”, häntä tai hänen perhettään ei edes kutsuttu Deadpool & Wolverinen ensi-iltaan, saati sen jälkeisiin juhliin.
– Tämän oli tarkoitus nolostuttaa minut, vähätellä minua, kukistaa minut… Jossakin vaiheessa sitä toteaa, että viesti vastaanotettu ja se on selvä kuin pläkki, Liefeld sanoo.
Liefeldin mukaan Marvelilla ei ole oikeastaan koskaan osattu kohdella taiteilijoita hyvin, vaikka:
– Ilman maailmoja, hahmoja ja konsepteja, joita luomme – ja tässä tapauksessa Deadpoolin maailmaa – ei olisi elokuvia kuvattaviksi. Ei olisi mitään markkinoitavaa.
Lähde: ScreenCrush
Toim. R. Isoviita