Suoratoistojätti Netflix on hionut viime vuodesta kauppoja kilpailijastaan Warner Brosista. Kaupan toteutuessa kyseessä olisi huima diili, sillä runsas sata vuotta sitten perustetun Warner Brosin katalogissa on valtava määrä vanhoja klassikoita (mm. Robin Hoodin seikkailut, Maltan haukka), kovan luokan merkkiteoksia (mm. Kellopeliappelsiini, Likainen Harry, Manaaja) ja paljon muuta (mm. Harry Potter -leffat ja DC-sarjakuviin perustuvat tuotannot, kuten Superman, The Batman). Myynnissä omistajaa vaihtaisi myös suoratoistopalvelu HBO Max. Netflix ei ole ollut kuitenkaan ainut ostajaehdokas – myös Paramount eli Paramount Skydance on tehnyt huomattavia ostotarjouksia Warnerista.
Tarjouskilpailun voittajaksi on jo ehditty hehkuttaa Netflixiä, joskaan asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Warner väläytteli viime kesänä suunnitelmaa jakautua kahdeksi eri yhtiöksi, joista toinen keskittyisi suoratoistoon, tv- ja elokuvatuotantoon. Ennen kuin jakautuminen varsinaisesti käynnistyi, Paramountin kerrottiin haluavan ostaa Warnerin osakkeita 24 dollarin kappalehintaan (yht. liki 60 miljardilla dollarilla). Tällöin Warner Brosin johto tyrmäsi vanhan kilpailijansa tarjouksen liian alhaisena – se katsoi sopivammaksi hinnaksi 26-28 dollaria osakkeelta.
Joulukuussa tarjouskilpailu näytti päättyvän Netflixin tarjoukseen, 27,75 dollaria osakkeelta eli n. 72 miljardia dollaria yhteensä. Paramount kuitenkin korotti tarjousta vielä Warnerin aiempaan toiveeseen sopivammaksi, 30 dollariin osakkeelta. Tähän tarjoukseen sisältyi henkilökohtainen takaus liikemies Larry Ellisonilta, koska Warnerilla on epäilty Paramountin maksukykyä. Sekä Warnerilla että Paramountilla on viime vuosina ns. kiristetty vyötä alan liiketoimien haasteiden vuoksi.
Warner ei ole toistaiseksi hyväksynyt Paramountin uudempaakaan tarjousta. Netflix on halukas ostamaan vain Warnerin elokuva- ja suoratoistopuolen, kun taas Paramount haikailee aivan koko yritystä kaapelikanavineen päivineen. Warnerin johto on viestittänyt yhtiön osakkeenomistajille, ettei Paramountin tarjous ole paras mahdollinen.
Ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan myöskään Netflixin tarjous ei ole paras, sillä Netflixin ennakkolupauksista huolimatta on vaara, ettei suoratoistojätti jatkossa juurikaan toisi Warnerilla käynnissä olevia tuotantoja elokuvateatterilevitykseen. Yhdistyminen johtaa yleensä myös irtisanomisiin, eikä esim. DC-tuotannoista tehty iso suunnitelma James Gunnin ja Peter Safranin kanssa välttämättä enää päde Warnerin myynnin jälkeen. Samoin kuin Disneyn ostaessa 20th Century Foxin, suunnitteilla olevia elokuvaprojekteja joutuisi todennäköisesti roskakoriin.
Uusin käänne Warner Brosin myynnissä on Paramountin edustajien tänään jättämä oikeushaaste. Paramountilla katsotaan, ettei Warnerilta ole perusteltu tarpeeksi kattavasti ja totuudenmukaisesti, miksi se solmisi sopimuksen mieluummin Netflixin kuin Paramountin kanssa. Paramountin viesti on, että se haluaa osakkeenomistajille kunnon mahdollisuudet vertailla Warnerin osakkeista tehtyjä tarjouksia. Paramountilla on myös pyrkimys päästä vaikuttamaan suoraan Warnerin yhtiökokousten äänestyksiin tyytymättömien sijoittajien kautta.
Lähteet: LA Times, NYPost, Business Insider, MovieWeb, BBC, The Guardian
Kuva: CC
Toim. R. Isoviita