Joaquin Phoenixin leffa jäissä

24.5.2023 22:25

Dominoefektin voi sanoa olevan käynnissä, sillä näyttelijä Joaquin Phoenixin tähdittämää rainaa The Island ei toistaiseksi kuvata. Phoenixin piti näytellä indie-tuotannossa yhdessä näyttelijäpuolisonsa Rooney Maran kanssa, mutta elokuvan tuotanto hyytyi, koska vakuutusyhtiöt epäilevät kaikkien ammattiliittoon kuuluvien näyttelijöiden käynnistävän lakon kesäkuun alussa.

Ilman vakuutuksia tuotantoa ei luonnollisesti haluttu jatkaa, joten Joker- ja Women Talking-elokuvista tutut kasvot joutuvat nyt odottelemaan tilanteen kehittymistä. Yhdysvaltalaisten näyttelijöiden killan (SAG-AFTRA) lakon on huhuttu olevan lähellä. Hollywood-tuotantoja on jo ravisuttanut jonkin aikaa WGA:n eli käsikirjoittajien killan lakko.

The Island, jonka ohjaajaksi on nimetty Pawel Pawlikowski, on tarina pariskunnasta, joka päättää jättää kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän yksinäisellä saarella. Leffan kuvauksia piti tehdä Espanjassa. Phoenixin toinen tuleva elokuva, Joker 2: Folie à Deux, on tiettävästi jo kuvattu. Joidenkin puheiden mukaan lakot voivat hankaloittaa kuitenkin myös sen tietä valkokankaille, vaikka Warner Brosin ilmoituksen mukaan leffa olisi yhä tulossa ensi-iltaan loppuvuodesta 2024.

 

Lähde: Deadline
Kuva: Warner Bros./Joker, 2019

Lisää luettavaa