Star Wars- vai Knives Out -jatko-osa? Rian Johnson paljasti, mitä tekee seuraavaksi

21.1.2023 23:39

Jonkin aikaa sitten Netflixille ilmestynyt Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri jatkoi Rian Johnsonin Knives Out -elokuvasarjaa kiitellysti. Kysytty ohjaaja on ollut mukana myös Star Wars -spekulaatioissa, hänethän muistetaan myös Star Wars: The Last Jedin takaa. Tänä vuonna Johnsonilta julkaistaan mysteerikomediaksi luonnehdittu Poker Face -niminen tv-sarja, mutta mitä hän tekee jatkossa?

Johnson kertoi jo loppuvuodesta 2022, että hän tekisi mieluusti jopa Star Wars -tv-sarjaa, ellei hänen suunnittelemalleen elokuvatrilogialle löydy tukea. Virallisesti Johnsonin Star Wars -suunnitelmia ei ole torpattu, mutta ohjaaja ei vaikuta jääneen harmittelemaan ajan kulumista ja päätösten venymistä.

– Teen uutta [Benoit Blanc -leffaa] seuraavaksi. Se on nyt kaikkein jännintä minulle. Tämä toimii minulle hyvin. Minusta tuntuu, että mitä elokuvaa teenkin, minun pitää olla sen kimpussa, koska en voi kuvitella tekeväni mitään muuta, Johnson puhkuu innosta.

Hän kertoo, että hänellä on iso joukko ajatuksia seuraavaa Knives Out -mysteeriä varten, mutta hän ei ole vielä valinnut, mihin niistä keskittyisi kolmannessa sarjan elokuvassa. Otaksuttavasti Daniel Craigin näyttelemä Blanc nähdään silti seuraavassakin elokuvassa täysin uuden epäiltyjen joukon keskellä, ratkomassa jälleen aivan erilaista murhamysteeriä. Osa faneista toivoo myös Hugh Grantin palaavan Blancin elämänkumppani Phillipin osaan.

Netflix tilasi alkujaan vähintään kaksi jatko-osaa ensimmäiselle Knives Out -leffalle. Netflixin halu julkaista uutta sisältöä napakalla tahdilla saattaa jouduttaa kolmannen osan valmistumista niin, että se julkaistaisiin jo 2024.

 

Lähteet: Comingsoon.net, Screen Rant, Digital Spy

Kuva: Netflix/ Glass Onion: A Knives Out Mystery, 2022

Lisää luettavaa