Tom Hanksin Terminaali-elokuvan päähenkilön esikuva menehtyi

13.11.2022 11:47

Monia vuodesta 2004 viihdyttänyt elokuva miehestä, joka juuttuu lentokenttäterminaaliin, syntyi tositarinan innoittamana. Steven Spielbergin ohjaaman ja Tom Hanksin tähdittämän Terminaali-rainan epäonnisen päähenkilön esikuvana toimi herra nimeltä Mehran Karimi Nasseri. Hän menehtyi eilen – lentokentällä.

Nasseri asusti 18 vuotta Pariisin Charles de Gaulle -lentokentällä. Kuten Tom Hanksin tulkitsema Viktor Navorski Terminaalissa, Nasseri jumittui lentokentälle puutteellisten matkustusdokumenttien vuoksi. Nasserin tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että hänen kotimaansa olisi luhistunut kesken hänen matkansa. Vuonna 1945 Iranissa syntynyt Nasseri matkasi Eurooppaan etsimään skotlantilaislähtöistä äitiään. Hän yritti myös saada turvapaikkaa Iso-Britanniasta, mutta tuloksetta.

Nasseri käännytettiin pois myös Saksasta ja Hollannista puutteellisten paperiensa takia. Lopulta hän päätyi Ranskaan ja päätti jäädä asumaan lentokenttäterminaaliin, jossa hän voisi elää eräänlaisessa lakiteknisessä limbossa. Nasseri sai vuonna 1999 turvapaikan Ranskasta, mutta hän jatkoi asusteluaan terminaalissa vuoteen 2006, jolloin hän sairastui. Sairaalasta päästyään hän eleli hostellissa Tom Hanks -leffasta saamansa palkkion turvin.

Nasseri palasi asumaan terminaaliin pari viikkoa sitten. Hänen kuolinsyykseen on ilmoitettu sydänkohtaus. Viranomaisten mukaan hänellä oli hallussaan useita tuhansia euroja vielä kuollessaan.

 

Lähteet: BBC, The Guardian, Variety

Kuva: Universal/Terminaali, 2004

Lisää luettavaa