Eddie Murphyn pitkään odotettu elokuva sai lisää näyttelijävahvistuksia


Beverly Hills kyttä -elokuvasarjan neljäs osa on parhaillaan tekeillä. Vaikka tätä jatko-osaa on hahmoteltu jo 1990-luvulta lähtien, nyt pyörät todella pyörivät, minkä voi todeta myös elokuvan kuvauksista napatuista otoksista. Niissä näkyy mm. Eddie Murphy Axel Foleyn tutussa takissa.

Foleyn takki on selvästikin kestävää tekoa tai sitten miehellä ei vaatekaapissaan ole muuta kuin saman vaateparren useampi kerta. Jos päähenkilön asussa ei isoa muutosta nähdäkään, elokuvassa on kuitenkin mukana aiemmista osista tuntemattomia kasvoja.

Murphyn lisäksi uutuutta, joka on saanut viralliseksi nimekseen Beverly Hills Cop: Axel Foley, tähdittävät mm. Taylour Paige (Ma Rainey's Black Bottom) ja Joseph Gordon-Levitt (Inception). Heidän roolihahmoistaan ei kuitenkaan ole vielä tehty minkäänlaisia paljastuksia. Edelleen on myös epävarmaa, nähdäänkö elokuvassa sellaista kovan luokan nimeä pahiksena kuin mitä siihen jokunen vuosi sitten haikailtiin.

Beverly Hills Cop: Axel Foley on tulossa Netflixin valikoimiin ensi vuonna, mutta sen tarkempi julkaisupäivä on vielä avoinna. Jatko-osan ohjaajana toimii nyt uudempi tulokas Mark Molloy. Tämän version käsikirjoituksesta vastaa Will Beall (Aquaman) yhdessä Mission: Impossible - Ghost Protocol -kirjoittajien, Josh Applebaumin ja André Nemecin, kanssa.


Lähteet: Deadline, MovieWeb, Comingsoon.net

Kuva: Paramount/ Beverly Hills kyttä ,1984

R. Isoviita 04.09.2022 klo 20:25

Uusimmat uutiset