Näyttelijä Anne Heche 1969-2022

12.8.2022 23:55

Ohiossa vuonna 1969 syntynyt näyttelijä Anne Heche on menehtynyt autokolarin seurauksena tänään (12.8.). Heche törmäsi perjantaina 5.8. yli 100 km:n tuntivauhdissa asuintaloon. Aiemmin samana päivänä pienemmästä törmäyksestä selvinneen Hechen toinen kolari oli vakavampi: sekä hänen autonsa että talo, jonka sisään auto oli rysähtänyt, syttyivät tuleen. Pelastusviranomaisilta kului reilusti yli puoli tuntia saada Heche turvaan ja pois palopaikalta. Muita henkilövahinkoja onnettomuudessa ei tullut.

Heche muistetaan niin Harrison Fordin vastanäyttelijänä seikkailukomediasta 6 päivää 7 yötä, mutta myös politiikkasatiirista Wag the Dog – Häntä heiluttaa koiraa ja Alfred Hitchcockin Psykon uudesta tulkinnasta vuodelta 1998. Hän teki myös useita tv-rooleja – hänellä oli pitkä kiinnitys sarjoihin Everwood, Chicago P.D. ja lakidraamasarjaan All Rise. Viimeksi mainittu jäi yhdeksi hänen viimeisimmistä töistään. Vielä Hecheltä näkemättömiä roolitöitä on mm. The Idol -sarjassa ja elokuvassa Wildfire. Heche juonsi lisäksi omaa podcastia yhdessä ystävänsä Heather Duffyn kanssa.

Onnettomuuden osasyyksi on epäilty huumausaineita, joiden jäänteitä löytyi Hechen verestä. Alkoholilla ei kuitenkaan epäillä olevan osuutta asiaan. Pahasti loukkaantunut näyttelijä oli onnettomuuden jälkeen useita päivä koomassa. Hechen omaisten päätöksestä hänen elintoimintojaan ylläpitäneet laitteet sammutettiin viikko onnettomuuden jälkeen. Omaiset ovat tiedottaneet myös hyväntekeväisyystyötä tehneen Hechen elinten päätyvän elinluovutukseen.

 

Lähteet: THR, CNN, People, Fox News

Kuva: New Line Cinema/ John Q, 2002

Lisää luettavaa