Tuleva Barbie-leffa ei ehkä olekaan ihan sitä, mitä nimi antaa olettaa

19.5.2022 15:18

Komedienne Amy Schumerin piti alkujaan näytellä tuulevan Barbie-leffan pääosaa. Nyt tulossa on kuitenkin Margot Robbien tähdittämä Barbie-raina.

Robbie on monin tavoin ehkä helpompi mieltää Barbieksi. Koska Schumer on esim. stand up -lavoilla räväkämpi persoona kuin yksikään legendaarisen nuken versioista, ajatus Schumerin kirjoittamasta ja pääosittamasta Barbie-elokuvasta saattoi olla joillekin jopa yllätys. Tavallisesti Barbie-elokuvat ovat olleet animaatioita, jotka on kivoine muoti- ja ihmissuhdekuvioineen suunnattu nuken ykköskohderyhmälle, pienille tytöille.

Aiemmin virallisesti aikatauluongelmiin vedoten projektista vetäytynyt Schumer on nyt paljastanut, että hän oli kirjoittanut Barbien keksijäksi, mutta siinä kohdassa studion mielipide osui hänen ajatustensa kanssa poikittain. Studiolla toki tartuttiin tähän ideaan, mutta Barbien suuresta keksinnöstä haluttiin kirjaimellisesti tehdä silkkaa hyytelöä. Niinpä Schumer marssi projektista ulos ja Robbie palkattiin leffan pääosaan.

Tulevasta Barbie-elokuvasta saattaa silti tulla hieman erilainen kuin sen nimi antaa odottaa. Robbie ei tule olemaan tämän ei-animoidun elokuvan ainut Barbie. Greta Gerwigin ohjaamassa leffassa on ennakkotietojen mukaan useampia erilaisia Barbieita, mutta näillä on jokaisella myös omat Keninsä. Esim. Ryan Gosling näyttelee yhtä Keneistä, Simu Liu toista ja vasta Doctor Who -sarjan uudeksi Tohtoriksi valittu Ncuti Gatwa kolmatta. Gerwig ei myöskään ole aivan perinteisimpien kassamenestyjäelokuvien ohjaajia, joten lopputulos saattaa olla kaukana aiemmista Barbie-elokuvista.

 

Lähteet: SlashFilm, MovieWeb

Kuva: Ovedc

Lisää luettavaa