Yksi iso hahmo puuttuu Top Gun -jatko-osasta – mutta miksi?

Kasarileffa Top Gunin jatko-osa, Top Gun: Maverick tuo valkokankaille takaisin monia tuttuja hahmoja, Tom Cruisen (59 v.) näyttelemä huippupilotti "Maverick" Mitchell tietenkin etunenässä. Vaikka elokuvassa on mukana myös jopa Val Kilmer, jonka sairastelu on ollut otsikoissa viime vuosina, eräs toinen ensimmäisestä elokuvasta tuttu ja merkittävä hahmo on puuttuu.

Lennonopettaja Charlie Blackwood, jota Kelly McGillis näytteli alkuperäisessä Top Gunissa, ei ole missään roolissa jatko-osassa. Hahmo oli Maverickin mielitietty, joten siinä mielessä ratkaisu saattaa myös kummeksuttaa.

Kuusikymppinen McGillis kertoi jo vuonna 2019, ettei häntä pyydetty mukaan uuteen elokuvaan. Näyttelijä totesi tuolloin, ettei hän mielestään olisi enää sopinut niihin kuvioihin:

- Olen vanha ja läski, näytän ikäiseltäni. Ja se ei ole sitä, mitä kaivataan. Itse haluan mieluummin olla tätä mitä olen.

Jatko-osan ohjannut Joseph Kosinski on nyt täsmentänyt, miksi leffan hahmogalleriasta pudotettiin näinkin keskeinen henkilö pois. Hänen mukaansa uudessa elokuvassa oli alkujaankin tarkoitus katsoa enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. 30 vuotta aiemman elokuvan tapahtumien jälkeen sijoittuva uusi tarina keskittyy nuorempaan lentäjäsukupolveen, johon kuuluu mm. Maverickin edesmenneen lentäjätoveri Goosen poika.

Myös alkuperäisessä elokuvassa nähty Goosen vaimo (Meg Ryan) jätettiin uutuudesta pois, jotta tuoreemmilla hahmoilla olisi enemmän tilaa. Naishahmojen pakkaa on sekoitettu: Maverickin seurassa nähdään nyt toinen heila, hahmo, joka jätettiin ensimmäisessä leffassa vain sivuhuomautukseksi: Jennifer Connelly (51 v.) on "amiraalin tyttärenä" aiemmin vain puheissa esiintynyt Penny.


Lähteet: Variety, Nypost, CNN

Kuva: Warner Bros./ Top Gun: Maverick, 2022

R. Isoviita 12.05.2022 klo 17:44

Uusimmat uutiset

Voisiko Johnny Depp sittenkin palata Pirates of the Caribbean -leffoihin?

Huipputuottaja Bruckheimer valottaa tilannetta.

R. Isoviita

Neljäs Ihmeotukset-leffa ei ole näkyvissä: Ohjaaja lähti tekemään muuta

Dumbledoren salaisuudet ei ole kiinnostanut toivotusti.

R. Isoviita

Yksi iso hahmo puuttuu Top Gun -jatko-osasta – mutta miksi?

Näyttelijä itse on antanut yhden selityksen.

R. Isoviita

Robbie Williamsin elämästä kuvataan leffaa – tähti nähdään elokuvassa myös itse

Yli 75 miljoonaa levyä – niiden varrelta riittänee tarinaa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...