Uuden zombiekomedian nimi aiheuttaa närää

Rutkasti kiitosta ja mm. viisi Oscar-palkintoa vuonna 2012 keränneen The Artist -leffan käsikirjoittaja-ohjaaja Michel Hazanavicius on tuomassa ensi-iltaan jälleen uutta elokuvaa. Hazanaviciusin tuorein tuotos on kuitenkin kohdannut kiperän ongelman.

Elokuvantekijän uutuus ei ole The Artistin tapaan mustavalkoinen ja lämminhenkinen katselmus entispäivään. Sen sijaan Hazanavicius on nyt pyöräyttänyt kokoon uusintaversioinnin japanilaisesta zombiekomediasta. Shin'ichirô Uedan alkuperäinen leffa, Kamera wo tomeruna!, joka julkaistiin vuonna 2017, kertoi halpaa kauhuelokuvaa tekevästä ryhmästä, jonka kimppuun käy yllättäen joukko oikeita zombeja. Synopsiksen perusteella Hazanaviciusin elokuva ei tässä mielessä yritä suurta irtiottoa alkuperäisestä.

Uutuuden ensi-illan piti olla Cannes'n elokuvafestivaaleilla. Ukrainan elokuvainstituutti on lähestynyt tapahtuman järjestäjiä ja Hazanaviciusia virallisella kirjeellä, jossa se pyytää elokuvan nimen muuttamista nopeasti. Hazanaviciusin zombiekomedia on nimeltään Z (comme Z). Koska Venäjä käyttää mm. sotilaskalustossaan Z-symbolia, merkillä on nyt ikävä kaiku.

Hazanaviciusin mukaan elokuvan nimen muuttaminen Cannes'n toukokuisia festivaaleja varten olisi jo liian myöhäistä. Hän on perustellut nimivalintaa sillä, että Ranskassa ei puhuta B-luokan tuotannoista vaan Z-luokan tuotannoista, kun viitataan tiettyyn laatuun. Ohjaaja lohduttelee elokuvansa nimestä loukkaantuneita sillä, että kansainvälisille markkinoille Z (comme Z) on tulossa kuitenkin nimellä Final Cut.


Lähteet: IndieWire, Variety

Kuva: ENBU/France 2 Cinéma/GAGA./ Final Cut, 2022

R. Isoviita 24.04.2022 klo 23:49

Uusimmat uutiset