The Matrix Resurrectionsin suoratoistojulkaisusta nokkapokkaa

7.2.2022 22:37

Matrix-elokuvien uusin osa, aiempien Matrix-leffojen toisena ohjaajana toimineen Lana Wachowskin The Matrix Resurrections, tekee tuloaan suoratoiston puolelle. Uutuusleffa on määrä julkaista HBO Maxilla huomenissa, joskin asiaan liittyy eräs ”mutta”.

Leffan taustayhtiöt ovat ajautuneet kiistaan. Elokuvayhtiöt Village Roadshow ja Warner Bros. eivät ole yksimielisiä elokuvan julkaisusta. Village Roadshow, joka on Warnerin pitkäaikainen yhteistyökumppani, on haastanut Warnerin asiasta oikeuteen. Village Roadshow’lla katsotaan Warnerin toimineen omapäisesti siinä, että Warner tuo The Matrix Resurrectionsin jo nyt suoratoistopalveluun. Elokuva on ollut teatterilevityksessä joulukuun puolivälistä eri puolilla maailmaa ja kerännyt lippukassaan yhteensä 153,4 milj. dollaria – se on tällä luvulla selvästi franchisensa heikoimmin menestynyt elokuva.

Village Roadshow’n haasteen mukaan Warnerin julkaisustrategia varmisti sen, että The Matrix Resurrectionsin menestys lippukassoilla törmäisi seinään, ja aiheuttaa myös todellista harmia koko Matrix-franchiselle. Yhtiöllä katsotaan, että tällainen julkaisukuvio saa lippulaivafranchisen näyttämään siltä kuin vielä uusien jatko-osien tekeminen siihen ei olisikaan kannattavaa.

Haasteessa on mainittu, että esim. leffan päätähdet Keanu Reeves ja Carrie-Anne Moss saivat julkaisujärjestelystä hyvitystä. Näin ollen he tuskin lähtevät samalle tielle kuin Scarlett Johansson lähti aiemmin Black Widow -elokuvan takia.

 

Lähteet: Variety, The Numbers, Box Office Mojo

Kuva: Warner Bros./The Matrix Resurrections, 2021

Lisää luettavaa