Peter Bogdanovich on kuollut

7.1.2022 00:29

Ohjaajana, näyttelijänä ja tuottajana tunnettu Peter Bogdanovich kuoli torstaina kotonaan Los Angelesissa 82-vuotiaana. Häntä pidettiin ns. uuden Hollywoodin äänenä, erityisesti vuonna 1971 valmistuneen Viimeisen elokuvan ja 1973 julkaistun Paperikuun johdosta. Näistä ensimmäinen sijoittui 1950-luvulle, kertoen nuorison elämästä tulevaisuutensa kynnyksellä. Jälkimmäinen kuvasi 1930-luvun lama-aikaa lipevän huijarin ja hänen mukanaan kulkevan nuoren tytön matkassa.

Kollegansa poismenoa sureva Francis Ford Coppola muisteli tuoreeltaan Deadlineille Bogdanovichin vaikutusta näin:

– Olen shokissa. Olen suruissani. Hän oli niin huikea ja suuri taiteilija. En ikinä unohda Viimeisen elokuvan ensi-iltaa. Muistan, kuinka sen lopussa ihmiset yleisössä ponnahtivat kaikkialla ympärilläni ylös ja alkoivat taputtaa, mitä kesti ainakin 15 minuuttia.

Bogdanovichin tytär Antonia totesi, ettei hänen isänsä ikinä lopettanut työntekoa.

– Elokuva oli hänen elämänsä, Antonia Bogdanovich kommentoi.

Peter Bogdanovichin tuorein rooli oli viime vuonna julkaistussa lyhytelokuvassa Nightwalkers. Hän myös valmisteli uutta elokuvaa nimeltä One Lucky Moon, jonka oli määrä kertoa huvipuistomaisesta kaupungista hieman Westworld-sarjan henkeen. Elokuvasta piti tulla Hollywoodin koomikkolegenda Buster Keatonista kertoneen Suuri Buster -dokumentin seuraaja hänen filmografiassaan. Tämä kuvaa myös jakoa Bogdanovichin pitkällä uralla: hän oli 1970-luvulla Hollywoodin uudempaa polvea, mutta omasi kosketuksen myös vanhaan.

Yksi Bogdanovichin loppuvuosien suurponnistuksista oli auttaa Hollywood-legenda Orson Wellesin (1915-1985) The Other Side of the Wind -elokuvan valmistamisessa ja saattamisessa julkaisuun. Bogdanovich oli yksi viimeisistä elossa olleista The Other Side of the Windin alkuperäisistä tekijöistä, eli hän oli päässyt seuraamaan läheltä Wellesin aivoituksia, ja pystyi näin auttamaan elokuvan leikkaamisessa.

 

Lähteet: Deadline, IndieWire, Vanity Fair

Kuva: Eliaws/Oxxo (CC)

Lisää luettavaa