Marvelin Blade – mitä tulevasta leffasta tiedetään nyt?

20.11.2021 21:03

1990-luvulla valkokankaille päätynyt Marvel-hahmo Blade saa pitkän tauon jälkeen jälleen oman elokuvan. Wesley Snipesin sijasta supersankarin ja puolivampyyrin osassa nähdään Mahershala Ali, jonka roolitusta Snipes kehui jo heinäkuussa.

Tiedot leffasta ovat olleet vähäisiä, mikä ei sinänsä ole erikoista, sillä Marvel ei muiden suurien studioiden tapaan juuri anna suurien salaisuuksien valua julki ennen aikojaan. Tuoreimman vahvistetun tiedon mukaan Bladen uuteen tulemiseen on kiinnitetty myös Delroy Lindo, joka jätti The Good Fight -sarjan vakioroolinsa aiemmin tänä vuonna.

Lindon hahmon nimi on kuitenkin vielä mysteeri. Elokuvaan liittyvissä spekulaatioissa on noussut esiin myös sellaisia Marvel-näyttelijöitä kuin Elizabeth Olsen ja Benedict Cumberbatch, joskin tällä hetkellä ei ole mitään varmuutta siitä, että niin Scarlet Witch kuin Doctor Strangekaan esiintyisivät Bladen rinnalla.

Lisää näyttelijöitä kuitenkin viimeistään ensi vuonna, sillä Marvelin virallisella Twitter-tilillä Bladen julkaisuajaksi ilmoitettiin aiemmin lokakuu 2022. Sittemmin kyseinen ilmoitus on poistettu ja yhtiön julkaisukalenteria muokattu uuteen uskoon, mutta Blade saattaa hyvinkin ilmestyä valkokankaille vuonna 2023. Leffan käsikirjoittaja on Stacy Osei-Kuffur (Watchmen) ja ohjaaja Bassam Tariq (Mogul Mowgli).

 

Lähteet: Deadline, Collider, Bleeding Cool

Kuva: Marvel

Lisää luettavaa