Netflix iski jarrua Roald Dahlin lastenkirjan leffaversioinnille

18.7.2021 22:32

Paremmin kameran edestä kuin sen takaa tunnettu Danny DeVito ohjasi vuonna 1996 versioinnin Roald Dahlin tykätystä lastenkirjasta. Matilda ja lasten kapina menestyi melko hyvin, mutta uusimman sukupolven katsojille on haluttu tehdä samasta aiheesta omanlaisensa versio. Uudempaa elokuvaa, joka ammentaa Matildan Broadway-musikaaliversioinnista, on lupailtu Netflixille jouluksi 2022, mutta nyt suoratoistojätin kerrotaan lyöneen jarrua pohjaan kesken sen tuotannon.

Syy Netflixin äkkitoimelle ei ole mikään muu kuin covid-19. Virus katkaisi Britanniassa myös Netflixin suosikkisarja Bridgertonin kuvaukset vastikään, kun yhdellä sarjan tuotantoon osallistuneella havaittiin tartunta. Matilda-elokuvan kuvaukset olivat niin ikään jo käynnissä, kun yksi sen tiimiläisistä sai virustestissä positiivisen tuloksen.

Tuotannon keskeytyksen on arvioitu kestävän ainakin 10 päivää. Matildan osalta kuvauksia voidaan kuitenkin jatkaa ainakin osittain myös tänä aikana, mutta tiedossa ei ole, voiko esim. leffan nimihahmoa näyttelevä Alisha Weir olla niissä mukana. Weirin lisäksi elokuvassa näyttelevät Emma Thompson, Andrea Riseborough ja Lashana Lynch. Ohjaajana toimii saman tarinan myös teatterilavoille tuonut Matthew Warchus.

 

Lähteet: Deadline, The Wrap, Variety

Kuva: U.S. Department of State (Matildan Broadway-version näyttelijöitä 2015)

Lisää luettavaa