Chris Prattin toimintauutuus silkkaa kuraako? Amazonilla ollaan toista mieltä

8.7.2021 22:59

Hiljattain Amazon Prime -suoratoistopalvelussa julkaistu The Tomorrow War -toimintaleffa herättää ristiriitaisia tunteita. Esim. Twitterissä sitä on suomittu kehnoksi ja Chris Prattin näyttelemää päähenkilöä tolvanaksi. Rotten Tomatoes -sivustolla kriitikoiden näkemys leffasta on painottunut mätien tomaattien heittelyyn, mutta suuren yleisön mielipide keikkuu tällä hetkellä 81% tuoreuslukemissa. Niinpä tulevaisuuden maailmanpelastusurakkaan nykyajasta napattu perheenisä tehnee paluun.

Tuotantoyhtiöt Amazon ja Skydance neuvottelevat jo nyt The Tomorrow War 2:sta. Keskustelut lähtivät käyntiin, koska elokuva on ollut aloitusviikollaan sosiaalisen median kärkiaiheita. Lisäksi se oli viikonlopun katsojatilastojen kärjessä suoratoistopalvelujen käyttöä seuraavan Screen Enginen mukaan.

Jatko-osaa varten niin Prattin kuin elokuvan ohjaaja Chris McKayn halutaan palaavan tehtäviinsä. Kakkososan arvellaan tarjoavan lisää töitä myös käsikirjoittaja Zach Deanille ja useammalle Prattin kanssanäyttelijälle, kuten J.K. Simmonsille.

 

Lähde: Deadline

Kuva: Amazon Priime Video/The Tomorrow War, 2021

Lisää luettavaa