Menikö täydellisyyden tavoittelu jo liian pitkälle? James Cameron oli tiukkana Avatarin suhteen

29.6.2021 14:58

James Cameronin ohjaama Avatar on kieltämättä edelleen komean näköinen leffa, vaikka se julkaistiin jo yli vuosikymmen sitten. Cameron hioo tällä hetkellä tieteisseikkailulleen jatko-osia, joista ensimmäisen on lupailtu tulevan ensi-iltaan vuonna 2022.

Pitkä odotus selittyy osaksi sillä, että ohjaajalla vaikuttaa olevan taipumusta perfektionismiin. Ensimmäisen Avatarin kohdalla hän halusi esim. mukaan kohtauksen, jota studio vastusti. Studion näkemyksen mukaan se ei palvellut elokuvan pääasiallista tarinalinjaa millään muotoa, ja fiktion tekemisen mottoihinhan kuuluu ”kill your darlings”, eli katso luomaasi objektiivisesti ja poista siitä kaikki ylimääräinen. Cameron kuitenkin oli toista mieltä.

Kysymyksessä on kohtaus, jossa Sam Worthingtonin näyttelemä Jake opettelee lentämään vieraan planeetan eläimistöön kuuluvalla ikranilla, lohikäärmemäisellä siivekkäällä. Kohtaus kestää pidemmän tovin – ja toisaalta koko elokuva on melkein kolmituntinen.

– On paljon sääntöjä ja ohjeistuksia siitä, mitä elokuviisi laitat ja että kaiken pitäisi olla tarkoituksenmukaista. Paitsi ettei aina ole niin. Joskus on vain niin, että haluat nähdä jotakin [tiettyä] elokuvantekijänä… ja joskus se onnistuu vain sen asian näyttämällä. Jos minä haluan sen nähdä, on myös paljon muita, jotka haluavat nähdä sen, Cameron perustelee päätöstään. Hän lisää, että lentokohtauksellakin oli lopulta tarkoituksensa: Kuvata sitä, millaista on olla Avatarin maailmassa.

 

Lähde: Indiewire

Kuva: 20th Century Fox (Disney)/Avatar, 2009

Lisää luettavaa