Nyt on hinnassa ja koossa mittaa: Godzilla- ja King Kong -fanitustaan voi ilmentää myös näin

5.6.2021 23:33

Tänä keväänä ensi-iltaan tullut Godzilla Vs. Kong on paiskonut hurjia myyntilukuja, vaikka kaikki elokuvateatterit eivät olekaan voineet pitää oviaan auki. Se on kohonnut yhdeksi kirkkaimmista kassamenestyksistä sitten vuoden 2018 esim. Kiinassa, jos ei luvuissa huomioida Marvelin ja DC:n sarjakuvaleffoja sekä Fast & Furious -elokuvien suosittua sarjaa.

Godzilla Vs. Kongilla on toki vahva tunnettuus taustallaan – jättiläismäinen King Kong riehui valkokankailla ensimmäistä kertaa 1930-luvulla, suomuinen Godzilla puolestaan on aiheuttanut kirkaisuja 1950-luvulta asti. Kahden huippumonsterin tuorein kohtaaminen on saanut seurakseen myös erikoistuotteita.

Niistä erään on valmistanut Prime 1 Studio. Kyseessä on hahmojen suurimmille faneille luotu koriste-esine, diodraama, johon on ikuistettu Godzillan ja King Kongin eeppisiin mittoihin käyvä yhteenotto. Mistään taskukokoisesta koristuksesta ei ole kyse, sillä yksityiskohtaisella teoksella on pituutta vähän alle 150 cm ja korkeuskin hipoo lähes metriä – kiitos tekeleeseen sisällytettyjen pienoispilvenpiirtäjien. Koko komeus sisältää myös valaistuksen, mutta saadakseen paketin omakseen, siitä pitää pulittaa monsteriluokan summa: yli 5690 dollaria.

Kuvia diodraamasta valmistajan sivuilla.

 

Lähteet: CBR, Forbes

Kuva: Warner Bros./Godzilla Vs. Kong, 2021

Lisää luettavaa