Kohuissa ryvettynyt Lindsay Lohan palaa juurilleen?

25.5.2021 15:04

Lapsitähteyden jälkeen moniin kohuotsikoihin päätynyt Lindsay Lohan ei ole jättänyt näyttelijäuraansa kokonaan taakseen. Lohanin tuleva projekti nähdään Netflixillä, ja se kuulostaa kuin paluulta hänen aiemman uransa linjoille.

Kepeissä komedioissa esiintynyt Lohan näyttelee tulevassa elokuvassaan hotelliperijätärtä, joka menettää lasketteluonnettomuuden seurauksena muistinsa aivan joulun alla. Nainen päätyy komean, mutta ei niin rikkaan miekkosen hoivattavaksi tämän mökille ja tutustuu myös miehen tyttäreen.

Elokuvan ohjaa romanttisen sokerisista tuotannoista tunnetulle Hallmark-kanavallekin ohjannut Janeen Damian. Hän myös toimii yhtensä sen käsikirjoittajista. Muihin rainan käsikirjoittajiin lukeutuu mm. Michael Damian, hänen Tunteita ja tuoksuja -sarjassa näytellyt puolisonsa. Leffan kuvaukset on tarkoitus aloittaa loppuvuodesta, ja siirapin odotellaan valuvan Netflixille siitä vuoden kuluessa.

 

 

Lähde: Collider

Kuva: Morgan Greek Entertainment/ Georgia Rule, 2007

Lisää luettavaa