Angelina Jolie oli vähällä sivuuttaa kuulun roolinsa

15.5.2021 23:14

Ennen vuoden 2018 Tomb Raider -elokuvaa tarinan nimikkosankaria näytteli Angelina Jolie. Jolie, joka nyt markkinoi uutta toimintaleffaansa Those Who Wish Me Dead, palasi Tomb Raider -tunnelmiin hetkeksi.

Vuosina 2001 ja 2003 valmistuneet Tomb Raider -leffat olivat varsinainen sysäys Jolien toimintaelokuvauralle. Those Who Wish Me Dead -rainassa Jolie näyttelee savusukeltajaa, eikä hän vierastanut tehdä myöskään stunt-temppuja roolissaan. Tomb Raiderin Lara Croftina Jolie laittoi itsensä niin ikään fyysisesti likoon, mutta hän oli ensin vähällä sivuuttaa videopelileffan.

– Sanoin, etten todella tuntenut sen hahmon sopivan minulle. En oikeastaan ensiksi halunnut tehdä sitä [elokuvaa]. Kieltäydyin. Mutta minulle kerrottiin, että pääsen matkustamaan maailmalla ja harjoittelemaan brittien asevoimien kanssa ja niinpä minulla oli kolme kuukautta aikaa katsella, mitä voisin tehdä, Jolie muistelee.

Näyttelijä selvästi piti kokemastaan, sillä Jolie kehottaa jokaista tarttumaan tällaiseen tilaisuuteen, jos sellaista vain tarjotaan.

– Mene mukaan niin moneen kuin voit, anna itsellesi aikaa, puske itsesi äärirajoille ja katso mihin pystyt. Tulet huomaamaan, että on olemassa paljon sellaista, mistä et tiedä ja joitain hulluja ja outoja asioita, joita voit tehdä tai pystyt tekemään. Rakastan sellaista, Jolie summaa kokemaansa.

 

Lähde: Collider

Kuva: Paramount/Tomb Raider, 2001

Lisää luettavaa