Keanu Reeves sarjakuvansa pohjalta tehtävän leffan pääosaan

22.3.2021 23:43

Mm. Netflix on jo pidemmän aikaa halunnut Keanu Reevesin vetonaulakseen. Sen tiimi haikaili Reevesiä esim. vuonna 2018 supersankaritarinan päärooliin, mutta tämä tuotanto ei juuri ole edennyt. John Wick -tähden omasta idealaarista on kuitenkin nyt löytynyt projekti, jolle suunnitellaan myös jatko-osia Netflixille.

Reevesin ideoima ja yhdessä Matt Kindtin kanssa kirjoittama sarjakuva BRZRKR tuli markkinoille vasta vähän aikaa sitten. Rafael Grampán piirtämän sarjakuvan päähenkilö näyttää hyvin paljon Reevesiltä itseltään, joskin kyseessä on näyttelijän sijasta kuolematon soturi, jonka suonissa virtaa myös jumalallisen olennon veri. Hahmo kantaa nimeä B, ja hänellä on verikekkerien keskellä tiukka päämäärä: ymmärtää syy olemassaololleen.

Jo yli 610 000 kopiota myyneen sarjakuvan oikeudet hankkinut Netflix puuhaa B:n tarinasta sekä kokopitkää elokuvaa että anime-henkistä spinoff-sarjaa. Reeves toimii ennakkotietojen mukaan molemmissa sekä näyttelijän että tuottajan ominaisuudessa.

 

Lähde: Deadline

Kuva: Lionsgate/John Wick: Chapter 3: Parabellum, 2019

Lisää luettavaa