Sharon Stone paljastaa elokuvatuottajan usuttaneen häntä sänkyyn vastanäyttelijänsä kanssa

21.3.2021 05:54


Basic Instinct -elokuvien viileänä vamppina, Catherine Tramellina, muistettava Sharon Stone on julkaisemassa muistelmansa tämän kuun lopulla. Näyttelijätär, joka viime vuonna nähtiin myös Yksi lensi yli käenpesän -draaman esinäytökseksi muovatussa Ratched-sarjassa, paljastaa uutuuskirjassa kokemuksiaan elokuvamaailman kulisseista.

1980-luvulla jalansijaa elokuvissa saanut ja myös mallina toiminut Stone kertoo muistelmissaan kohdanneensa välillä varsin suorasukaisia ehdotuksia. Niistä räikeimpiin hän nostaa kerran, jolloin eräs tuottaja halusi hänen harrastavan seksiä vastanäyttelijänsä kanssa ennen kuvauksia. Stonen mukaan tuottaja uskoi sen parantavan näyttelijöiden välistä kemiaa.

– Tuottaja kutsui minut toimistoonsa, missä hän kulki avonainen suklaakarkkirasia kainalossaan edestakaisin. Karkkeja putoili ja vieri pitkin lattiaa, kun hän selitti vauhdikkaasti, miksi minun pitäisi naida vastanäyttelijääni. Omina [näyttelijä]aikoinaan hän oli rakastellut Ava Gardneria valkokankaalla ja kuinka se oli ollut sensaatiomaista! Juutun puistattavaan mielikuvaan hänestä samassa huoneessa Ava Gardnerin kanssa, Stone kuvailee teoksessaan.

Stone, joka painottaa teoksessaan hyvien näyttelijöiden osaavan näytellä, jos se heille suodaan, jättää tuottajan nimen mainitsematta. The New York Post on kuitenkin huomioinut ysärileffa Taivaansilpojan erään tuottajan näytelleen samassa elokuvassa legendaarisen Hollywood-ikoni Ava Gardnerin kanssa vuonna 1957.

William Baldwinin ja Stonen tähdittämä pilvenpiirtäjäjännäri Taivaansilpoja ei kuulu vuosikymmenensä arvostetuimpiin elokuviin. Stone kertoo kieltäytymisen petipuuhista johtaneen siihen, että hänestä ryhdyttiin puhumaan vaikeana yhteistyökumppanina.

 

Lähteet: Vulture, Deadline

Kuva: Sony/Basic Instinct 2, 2006

Lisää luettavaa