Legendaarinen Hollywood-studio päivitti logonsa

Hollywood-studio MGM, joka on tuottanut myös James Bond -elokuvasarjaa vuosikymmeniä, on tavallisille leffankävijöille tullut tutuksi myös logostaan. Metro-Goldwyn-Mayer perustettiin 1920-luvun alkupuolella, mutta jo sen edeltäjällä, Goldwyn Picturesilla, oli käytössään logo, jossa esiintyy ehta leijona. Yli 60 vuotta MGM:n tunnuksessa on ärjynyt sama kissapeto, mutta nyt studio on päivittänyt logoaan.

Alkuaikoina MGM:n leijona ei karjunut, sillä äänielokuva tuli markkinoille vasta 1920-luvuin lopulla. Vuodesta 1957 asti studiolla on kuitenkin uskottu ärjyvän Leo-maskotin voimaan - aina näihin päiviin asti. MGM:n uudessa tunnuksessa ei enää nähdä Leo-leijonaa, eikä muutakaan elävää leijonaa. Kuulun kissapedon on nyttemmin korvannut kokonaan tietokonegrafiikalla luotu eläin.

Alkujaan No Time to Die -rainan julkaisun yhteyteen suunnitellun päivitetyn logon tyyli on yhdistelmä vanhaa sekä uutta. Päivitys on jo jakanut mielipiteitä. Esim. Twitterissä CGI-jellonaa on kommentoitu sekä kauniiksi että upeaksi mutta myös oudoksi ja hämmentävän tuntuiseksi. Videolla uusi tunnus:

Lähteet: MovieWeb, Twitter

Kuva:Pacific & Atlantic Photos

R. Isoviita 14.03.2021 klo 22:00

Uusimmat uutiset

Vahvistettu: Michael Keaton palaa Batmaniksi

Ikonisen roolin uusinta.

R. Isoviita

Seuraava Mad Max -sarjan leffa on edeltäjiään paljon massiivisempi

Ohjaaja ja käsikirjoittaja George Miller kertoi lisää jatko-osasta.

R. Isoviita

Aihetta iloon: Odotetun jatko-osan kuvaukset viimein päätökseen

Doctor Strangen paluu ottaa taas askeleen eteenpäin.

R. Isoviita

Spider-Man-pahiksen näyttelijä palaa rooliinsa lähes 20 vuoden jälkeen

Alfred Molina paljasti lisää tulevasta supersankariseikkailusta.

R. Isoviita

Stunt-naisen rooli toi hänelle elinikäisen porttikiellon

Borat 2:n kuulu temppu vaati isosti harjoittelua ja löi leiman tekijöihinsä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...