Uutuusleffojen striimaus: Warner Bros. lupailee poikkeavan huomattavia korvauksia

Kuten moni muukin leffantekijä, myös ohjaaja Denis Villeneuve jätti hurraa-huudot väliin kuultuaan uutuusleffansa siirtyvän suoratoistoon massiivisen teatterilevityksen sijasta. Koronaviruspandemian takia suljetut elokuvateatterit eivät luonnollisesti voi toimia leffojen esityspaikkoina. Toisaalta uutuuselokuvien makuuttaminen tuotantoyhtiöiden varastoissa ei tuo tuottoa, joten esim. Warner Bros. päätyi siksi siirtämään myös Villeneuven kauan odotetun ja n. 165 milj. dollaria kustantaneen Dunen suoratoistopalvelu HBO Maxin julkaisulistalle.

Villeneuven mukaan Warner Bros. saattoi tällä päätöksellään tappaa Dyyni-franchisen. Ohjaajan ajatus ei ole vailla pontta, sillä esim. kilpailija Netflixin huippukallis The Irishman (arviolta jopa 250 milj. dollaria) toi lyhyellä teatterikierroksellaan lipputuloja vain n. 8 milj. dollaria. Vaikka Netflix kerää käyttäjiltään kuukausimaksua, The Irishman jäi todennäköisesti sille tappiolliseksi projektiksi (yhtiöllä raportoitiin samana vuonna olevan 13 miljardia velkaa ja tappiollinen kassavirta).

Epävirallisen tiedon mukaan Warner Bros. harkitsi Dunen tuomista sittenkin laajempaan elokuvateatterilevitykseen Villeneuven ulostulon jälkeen. Tästä ei kuitenkaan ole suurta varmuutta, sillä yhtiöllä on uudemman tiedon mukaan suunnitelma elokuvantekijöiden lepyttelemiseksi. Koska useilla huipputason ohjaajilla ja näyttelijöillä on sopimuksissaan pykälä, mikä takaa heille prosentuaalisen osuuden tavanomaisista lipunmyyntituloista, yhtiö on nyt solmimassa sopimuksia, jotka takaisivat huomattavia bonustuloja elokuvantekijöille myös silloin kun heidän elokuvansa päätyy tuoreeltaan suoratoistopalveluun.


Lähteet: MovieWeb, CBR, L.A. Times, Observer

Kuva: Warner Bros./ Dune, 2021 (?)

R. Isoviita 10.01.2021 klo 22:41

Uusimmat uutiset

Fetissiviestikohuun joutuneelle Armie Hammerille löytyi korvaaja

Hammerin piti näytellä Jennifer Lopezin rinnalla.

R. Isoviita

Miksi Stanley Kubrick hylkäsi tämän kappaleen klassikkoelokuvastaan?

Ns. kadonnut laulu viimein julki.

R. Isoviita

Liam Neeson -leffa jyräsi Wonder Woman 1984:n

Miten nyt on laita näyttelijän eläköitymisen?

R. Isoviita

Kyseenalaista mainetta saaneen ohjaajan mysteeriprojekti kerää huippunimiä

Tähtiä aina Christian Balesta Robert De Niroon lupautunut mukaan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...