George Clooneyn uutuusleffa on nyt Netflixin suosituimpia

1.1.2021 22:48

Ensi toukokuussa 60 vuotta täyttävä näyttelijä ja ohjaaja George Clooney on vihjaillut, ettei hänestä enää olisi samanlaiseksi kassamagneetiksi kuin esim. 1990-luvulla. Pitää Clooney sitten itseään liian ukkoutuneena päärooleihin tai ei, hänen uusimmalla leffallaan kulkee lujaa.

The Midnight Sky, tarina jääkenttien keskelle yksin jääneestä tiedemiehestä ja hänen kohtaamastaan nuoresta tytöstä, julkaistiin joulun alla. Netflixissä saatavilla oleva elokuva on Clooneyn oma ohjaustyö, mutta se perustuu Lily Brooks-Daltonin muutama vuosi sitten julkaistuun kirjaan. Raina sai myös vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen Netflixin tuotannoista vuoden 2020 laajimman teatterilevityksen.

Vaikka suoratoistojätti ei yleensä huutele katsojaluvuistaan, The Midnight Sky on paljastunut hyvin suosituksi elokuvaksi. Deadline-sivuston tutkimusten mukaan elokuvaa katsottiin ensimmäisen neljän viikon aikana peräti 72 miljoonassa amerikkalaistaloudessa. Lisäksi se on ykkösenä Netflixin katsotuimpien leffojen listalla kaikkiaan 77 maassa.

 

Lähteet: Deadline, CinemaBlend

Kuva: Netflix/The Midnight Sky, 2020

Lisää luettavaa