Härskiä: Terveet näyttelijät yrittivät huijata itsensä liikuntarajoitteisen rooliin

4.12.2020 14:54

Mysteeritrilleri Run sai vastikään ensi-iltansa yhdysvaltalaisessa Hulu-suoratoistopalvelussa. Sarah Paulsonin tähdittämässä elokuvassa nähdään isossa roolissa myös pyörätuoliin päätynyt teini-ikäinen. Leffan tekijät halusivat roolittaa elokuvaansa oikeassakin elämässä liikuntarajoitteisen henkilön, mutta autenttisuuden etsintä osoittautui haastavaksi.

Ohjaaja Aneesh Chaganty tiimeineen etsi sopivaa nuorta Paulsonin tyttären osaan ympäri Yhdysvaltoja. Vaikka he tekivät tavoitteensa hakijoille selviksi, heidät yllätti joidenkin näyttelijätarjokkaiden röyhkeys:

– Oli muutama nuori nainen, jotka esittäytyivät meille muka-vammaisina. Ja me olimme todella häikäistyneitä heidän kyvyistään… mutta joku sattui vilkaisemaan heidän Instagram-tilejään. Siellä oli videoita, joissa he olivat kävelemässä rannalla – ihan pari tuntia ennen casting-tilaisuutta, käsikirjoittaja Sev Ohanian kertoo.

He löysivät Paulsonin salaisuuksia hautovan äidin rinnalle lopulta kuitenkin todellisuudessakin pyörätuolia liikkumiseen käyttävän tulokkaan, Kiera Allenin.

 

Kuva: Lionsgate/Run, 2020

Lähde: IndieWire

Lisää luettavaa