Mad Max -ohjaaja kumosi leffastaan kiertäneen erikoisen huhun

27.10.2020 14:01

Omaperäisestä ilmeestään ja visuaalisuudestaan yleensä paljon kehuja saanut Mad Max: Fury Road puhuttaa yhä. Viisi vuotta sitten julkaistun leffan palkintomenestys oli myös ikimuistoinen – se nappasi mm. kuusi Oscaria.

Yhtäkään Oscaria saati edes Oscar-ehdokkuutta elokuva ei saanut käsikirjoituksestaan. Maailmalla on myös kulkenut pitkään huhu, jonka mukaan ohjaaja George Miller ja hänen käsikirjoittajakumppaninsa Brendan McCarthy sekä Nick Lathouris eivät alkujaan käyttäneet Mad Max: Fury Roadissa käsikirjoitusta ollenkaan. Ajatus on villi – ikään kuin n. 150 milj. dollarin budjetin elokuvaa yleensä olisi järkevää kuvata tietämättä, mitä siinä olisi tarkoitus esittää.

Käsikirjoittaja McCarthy on jo kumonnut huhun, mutta myös Miller on nyt todennut, ettei juorussa ole perää:

– En ole varma, mistä tuollainen käsitys on peräisin. Ehkä se syntyi kuvasta, jossa näkyi huone täynnä kuvakäsikirjoitusta. Totta kai käsikirjoitus oli olemassa! Kuinka muuten olisimme esitelleet tämän projektin studiolle, näyttelijöille ja tuotantoryhmälle heidän kiinnostuksensa herättämiseksi?

 

Lähde: CinemaBlend

Kuva: Warner Bros./Mad Max: Fury Road, 2015

Lisää luettavaa