Milloin Jurassic World -leffasarja jatkuu?

7.10.2020 18:44

Jurassic World -leffasarja on etenemässä kohti kolmatta osaansa. Colin Trevorrowin ohjaaman jatko-osan piti alkujaan tömistellä dinosauruksineen elokuvateattereihin ensi kesänä. Nyt Trevorrow on kuitenkin ilmoittanut leffan viivästyvän vuoteen 2022.

Ensi-iltaa päätettiin siirtää, koska covid-19-virus leviää edelleen vauhdilla eri puolilla maailmaa, ja asettaa haasteita kuvauksille, mutta myös isoille ensi-iltajuhlille. Jurassic World: Dominionista julkaistiin kuitenkin nyt uusi juliste.

Trevorrow vihjaili jo aiemmin, mitä leffassa tullaan näkemään:

– Tämä on se [leffa], jota olemme kahdessa edellisessä pohjustaneet. Se todella oli osa suurempaa tarinaa ja osa suunnitelmaa. Luulen, että ihmiset aliarvioivat sen koon ja tärkeyden, mikä [Jurassic Park -elokuvista tuttujen] Laura Dernin, Sam Neillin ja Jeff Goldblumin hahmoilla on tässä elokuvassa.

Jurassic Park: Dominionin lykkääminen ainakin vuodella aiemmasta suunnitelmasta ei oletettavasti ollut studiolle helppo päätös. Dinosaurusseikkailujen oheen on luotu teemapuistoja ja muuta hauskaa, joiden omiin aikatauluihin ja menestykseen megaleffan siirtyminen luonnollisesti myös vaikuttaa.

 

Lähteet: Digital Spy, THR, Collider

Kuva: Universal/Jurassic World: Dominion, 2022

Lisää luettavaa