Huomasitko tätä The Batman -teaserissa: Palkittu irlantilaistähti näyttää erehdyttävästi kollegaltaan

23.8.2020 22:20

DC:n supersankarit ovat totutusti näyttäytyneet synkempinä kuin kilpailija Marvelin sankarihahmot. Tämä linja näyttää jatkuvan, mikäli on uskominen DC FanDome -tapahtuman aikana julkistettuja otoksia ja tekijäkommentteja. Esim. ohjaaja James Wan kertoi Aquaman 2:n olevan ensimmäistä osaa vakavampi ja kollega Matt Reevesin The Batman sai niin tummanpuhuvan teaserin, ettei sen sisällöstä välttämättä ota paljonkaan selvää.

Lepakkomiesleffan teaserin ohella Warner Brosilta on julkaistu kuvamateriaalia Robert Pattinsonin (kuvassa) tähdittämästä viittasankaritarinasta. Vaikka The Batmanin kuvaukset jouduttiin aiemmin tänä vuonna keskeyttämään maailmanlaajuisen virusepidemian takia, elokuvaa on saatu kokoon kuitenkin sen verran, että sen ensi-illan voi odottaa olevan ensi vuonna. Tähän viittaa myös teaserin lopussa Arvuuttajan kysymysmerkein sotkema julkaisuaika.

Ennakkoon on kerrottu, että The Batman olisi noir-henkinen tarina, jossa viittasankari joutuisi vastakkain usean sarjakuvista tutun arkkivihollisensa kanssa. Ohjaaja Reeves täsmensi DC FanDome -paneelikeskustelussa, että useimmat tutuista Batman-pahiksista ovat vasta kasvamassa lopulliseen muotoonsa tässä elokuvassa.

– Se on oikeastaan oudolla tapaa syntytarina monelle vihollisgallerian hahmolle. Selina ei ole vielä Kissanainen, se on oikeastaan osa tätä matkaa. Oz ei ole vielä se roistopäällikkö, joksi hän on tulossa, hän on Pingviini, eikä tosiasiassa pidä siitä nimityksestä. Ja Arvuuttaja on vasta nousemassa esiin, Reeves summasi viikonlopun tapahtumassa.

Vaikka The Batmanin nyt julkistettu teaseri keskittyi Pattinsonin näyttelemään nimikkohahmoon, myös tämän vastustajia oli siinä mukana. Colin Farrellin tiedetään olevan leffan Pingviini, mutta niin hahmoa kuin näyttelijääkään ei helposti tunnista teaserista (kasvot teaserin kohdassa 1:17). Farrell ei näytä yhtä pingviinimäiseltä kuin Danny DeVito vuoden 1992 Batman – paluu -rainassa, olkoonkin, että molemmat on maskeerattu vahvasti tätä roolia varten. Osa teaserin nähneistä katsojista onkin kommentoinut Farrellin näyttävän enemmän luonnenäyttelijää Richard Kindiltä (mm. Argo) kuin Batman-pahikselta tai itseltään. Muutoin kuvamateriaali on herättänyt jo positiivista pöhinää.

The Batman -leffan lisäksi Reeves suunnittelee HBOMax-suoratoistopalvelulle Batman-aiheista sarjaa. Se kuvaa viittasankarin kotikaupungin korruptoitumista.

Katso The Batmanin teaser Youtubessa:

Lähteet: Collider, Deadline

Kuva: Warner Bros./ The Batman, 2021 (?0?1)

Lisää luettavaa