Doctor Who -näyttelijä Suicide Squad -jatko-osaan

3.9.2019 22:34

Antisankareista koostuvan Suicide Squadin toinen elokuva on tekeillä. Marvelilta välillä DC:n puolelle hypänneen käsikirjoittaja-ohjaaja James Gunnin työstämä uusi Suicide Squad -raina on jo aiemmin saanut liudan näyttelijäkiinnitylsiä, mutta lista jatkuu.

Tuorein näyttelijäkiinnitys Suicide Squadin toiseen tukemiseen on Doctor Who -tähti Peter Capaldi. Monesti palkitun skotlantilaisnäyttelijän roolihahmoa ei valitettavasti ole paljastettu, mutta oletettavasti osa ei kuitenkaan ole mitättömimmästä päästä.

Leffaan on aiemmin palkattu mm. Margot Robbie (Harley Quinn), Jai Courtney (Kapteeni Bumerangi), Viola Davis (Amanda Waller), Steve Agee (King Shark), sekä Idris Elba, Nathan Fillion ja Taika Waititi, joiden roolihahmojen nimistä on niin ikään vielä virallinen vahvistus antamatta. Elokuvan roolituksen pitäisi kohta olla valmis, sillä näyttelijät kokoontuvat tiettävästi lukemaan repliikkejään yhdessä jo ensi viikon keskiviikkona. Elokuvan odotetaan saapuvan ensi-iltaan n. vuoden kuluttua.

Lähteet: Deadline, IGN, Collider

Kuva: Warner Bros./Suicide Squad, 2016

Lisää luettavaa