Kriitikoiden karsastaman ysärikomedian jatko-osalle vihreää valoa

19.11.2018 23:11

1990-luvun puolivälissä valmistunut Space Jam ei yleensä komeile kriitikoiden kaikkien aikojen elokuvasuosikkien listoilla. Toisaalta se ei myöskään ole suuren yleisön huippusuosikkeja, vaikka leffassa nähtiinkin sekä koomikko Bill Murray että rakastettuja piirroshahmoja Väiski Vemmelsäärestä Tipiin ja Sylvesteriin. Tämä koripalloilun ympärillä liikkunut urheilukomedia saa kuitenkin nyt jatko-osan.

Warner Bros. on vahvistanut Space Jam 2:n olevan tekeillä. Michael Jordanin (s. 1963) sijasta uuden elokuvan pääosaa näyttelee uudemman polven koripalloilija LeBron James (s. 1984). Elokuvan kuvaukset on määrä suorittaa kesällä Kaliforniassa osavaltion suomien verokevennysten takia. Mistään pikkuprojektista ei ole kysymys, sillä sen saamat verokevennykset ovat yli 20 milj. dollarin luokkaa.

Alkuperäisestä Space Jam -rainasta tuttuun tapaan Väiski Vemmelsääri nähdään myös uudessa leffassa animoituna keskellä ihmisnäyttelijöitä. Legendaarinen pitkäkorva esittää Space Jam 2:ssa koripallomatsien pelintekijää. Leffan ohjaa aiemmin enimmäkseen lyhytelokuvia tehnyt Terence Nance.

Lähteet: Variety, E!

Kuva: Warner Bros./Space Jam, 1996

Lisää luettavaa