Mitä Game of Thronesin jälkeen?

George R. R. Martinin kirjasarjan Tulen ja jään laulu henkiin herättänyt Game of Thrones saa päätöksensä ensi vuonna. Sarjan kahdeksatta kautta valmistellaan vielä esityskuntoon, mutta fanien iloksi Game of Thronesin maailmaan pääsee sukeltamaan myös sarjan varsinaisesti päätyttyä.

Yksistään Game of Thronesin viimeisen kauden budjetin on arvioitu huitelevan 90 milj. dollarissa, vaikka siinä on vähemmän jaksoja kuin edellisellä kaudella. Käytetyt varat toki näkyvät ja kuuluvat mm. sarjan hulppeissa puvuissa ja hienoissa miljöissä. Kun sarja loppuu, rekvisiittaa ja pukuja ei toki haudata varastojen kätköihin, eikä kuvauspaikkojakaan tyystin hylätä.

Pohjois-Irlantiin on suunnitteilla matkailukohde, jossa fiktiivisen valtaistuinpelin fanit pääsevät nautiskelemaan Westerosin tunnelmasta. HBO:n johto harkitsee ainakin Talvivaaran (Winterfell) ja Kuninkaansataman (King's Landing) avaamista turisteille. Maisemien lisäksi matkailijoilla olisi tilaisuus nähdä läheltä sarjaa varten tehtyjä aseita ja paljon muuta. Näyttelykohteen on tarkoitus avautua ensi vuonna.

Lähteet: Comingsoon, Indiewire

Kuva: HBO (Helen Sloan)/Game of Thrones

R. Isoviita 24.09.2018 klo 23:28

Uusimmat uutiset

Tom Cruise palautti palkintojaan takaisin

Golden Globe -palkintojen taustaorganisaatio vastatuulessa.

R. Isoviita

Legendaarisen toimintajännärin naistähti osastaan: ”Tarpeeton siinä elokuvassa.”

1960-luvun kaunotar muisteli osaansa Steve McQueenin rinnalla.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...