Nämä ohjaajat pöyristyttivät jälleen

15.5.2018 23:14

Vaikka Lars von Trier sai porttikiellon puheidensa takia Cannes’n elokuvafestivaaleille joitakin vuosia takaperin, ohjaajan uusin tuotos hyväksyttiin tapahtumaan kilpasarjojen ulkopuolelle. Kohuilta ei ole voitu välttyä tälläkään kertaa. Lars von Trierin verinen leffa on kuohuttanut tunteita, ja hänen kollegansa Gaspar Noé on niin ikään onnistunut jälleen herättämään huomiota samoilla festivaaleilla.

Von Trierin uutukainen, The House That Jack Built, kertoo Matt Dillonin näyttelemästä sarjamurhaajasta, jonka teot valkokankaalla ovat niin raakoja, että noin sata katsojaa päätti jättää elokuvan kesken eilen. Leffaa on kuvailtu oksettavaksi ja von Trieriltäkin liian pitkälle meneväksi. Ohjaaja itse on kommentoinut olevansa kaikenlaista sensuuria vastaan:

– Minun mielestäni, jos voit ajatella sitä, sinun pitäisi voida myös näyttää se.

Gaspar Noélta on Cannes’n festivaaleilla esillä Climax, jossa joukko tanssijoita pitää hauskaa, kunnes jokainen on juuttunut keskelle huumehuuruista helvettiä. Varietyn kriitikon mukaan yleisön tehtäväksi jää istua ja yökkäillä Noén elokuvaa katsoessa. Noé näkee elokuvassaan kuitenkin toisenlaisen puolen.

– Minulla on ollut monia kokemuksia huumeista, mutta kamalimmat kokemukseni ovat siitä, kun ihmiset ovat olleet umpihumalassa. Tämä elokuva ei puhu alkoholin puolesta ja sitä pitäisi esittää lapsille, jotka ovat 12- tai 13-vuotiaita, ennen kuin he alkavat juhlia. Siinä mielessä se on hyvin opettavainen, Noé toteaa Telegraphille antamassaan haastattelussa.

Kummankaan elokuvan Suomen ensi-illasta ei ole vielä virallista tietoa.

Katso The House That Jack Built -traileri:

Katso Climax-traileri:

Lähteet: Variety, Telegraph, The Guardian, IndieWire

Kuva: Zentropa Ent./The House That Jack Built, 2018

Lisää luettavaa