Mitä ihmettä on käynnissä Han Solo -leffan kampanjoinnissa?

24.3.2018 18:36

Han Solon oman elokuvan julkaisu tapahtuu vasta toukokuussa, mutta sen markkinointi on jo käynnissä ympäri maailmaa. Solo: A Star Wars Storyn julisteet ja muu ennakkomateriaali ovat herättäneet huomiota monista syistä. Esim. Brasiliassa leffaa mainostetaan julistein, joista sen hahmoilta on siivottu tuliaseet, vaikka Han Solo opittiin jo vuosikymmeniä sitten Tähtien sodassa tuntemaan pyssysankarina.

Brasilialaiset julisteet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että aseettomia Solo-julisteita nähtäisiin välttämättä kaikkialla. Alueen markkinointivastaavat päättivät pitää pyssyt piilossa niistä, koska Brasiliassa on käyty tiukkaa keskustelua aseista. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 60 000 maan kansalaista kuolee vuosittain ampuma-aseiden aiheuttamiin vammoihin, ja yksityishenkilöiden aseiden hankintaan liittyvistä oikeuksista on väännetty peistä useaan otteeseen. Joka tapauksessa esim. Espanjassa, Brasilian sukulaiskielialueella, Han, Chewie ja kumppanit esiintyvät leffajulisteissa aseineen.

Toinen ihmetystä herättänyt asia on ollut Solo: A Star Wars Storyn nimen vaihtelu eri maissa. Esim. Kiinassa elokuvasta puhutaan nimellä Ranger Solo. Star Wars -liitteen pudottaminen toisinaan rainan nimestä selittyy sillä, ettei Star Wars -franchisella ole vuosia ulkomaisilta elokuvilta hyvin suljettuna pysyneessä Kiinassa samanlaista nostalgiavetovoimaa kuin useissa länsimaissa. Tosin esim. paikallisella Mtime-leffasivustolla elokuvan nimi on muodossa 游侠索罗:星球大战外传eli Ranger Solo: A Star Wars Story. Mutta miksi juuri Ranger Solo?

Joidenkin arvailujen mukaan ranger-sana tuo mieleen viime vuonna julkaistun Power Rangers -rainan. Lionsgaten Power Rangers toki menestyi parhaiten Iso-Britanniassa, Meksikossa ja Kiinassa (tässä järjestyksessä), mutta sai viimeksi mainitustakin vain vähän yli 4,2 miljoonan dollarin potin. Ranger Solo -nimen taustalla saattaakin vaikuttaa Power Rangersien sijaan Disneyn flopiksi haukuttu The Lone Ranger -filmatisointi, joka kahmi muutama vuosi sitten Kiinan markkinoilta peräti 12,9 miljoonaa dollaria. Johnny Deppin ja Armie Hammerin toimintaseikkailu menestyi sitä paremmin vain Japanissa.

Ranger Solo ja The Lone Ranger kalskahtavat nimen osalta samanlaisilta. Toisaalta ranger-sana kertoo leffan päähenkilöstä enemmän monille Tähtien sotaa tuntemattomille kuin ”Han Solo”. Tämä fantasiakertomuksissa käytetty nimeke viittaa siihen, että hahmo on taistelijaluonne, monien aseiden käytön hallitseva selviytyjä, joka myös tuntee monet erilaiset olennot ja tulee niiden kanssa toimeen.

Lähteet: ScreenRant, CinemaBlend, Mtime, Vice, USA Today, Box Office Mojo, Reddit

Kuva: Disney/LucasFilm: Solo: A Star Wars Story, 2018

Lisää luettavaa