Poistettiinko Teräsmiehen tuttu vastustaja Justice League -leffasta?

21.9.2017 13:55

ats

Tuleva DC-sarjakuvamaailmaan sijoittuva Justice League -elokuva on jo esitetty koemielessä rajatulle ihmisjoukolle. Testinäytöksistä on tihkunut julkisuuteen asia, mikä saattaa yllättää. He, jotka odottivat Justice Leaguesta varsinaista sankarien ja pahisten kokoontumisajoa, joutuvat nimittäin näillä näkymin jäämään vaille ikonisen Lex Luthorin uudelleennäkemistä.

Elokuvassa seikkailevat alustavien tietojen mukaan mm. Ben Affleckin Batman, Jason Momoan Aquaman, Gal Gadot’n Wonder Woman, Ezra Millerin The Flash ja tietenkin Henry Cavillin Superman. Vaikka Supermanin eli Teräsmiehen tuttavapiiristä mukana on ennakkotietojen perusteella lisäksi mm. Amy Adamsin tulkitsema toimittaja Lois Lane, Teräsmiestä saati hänen tyttöystäväänsä ei ilmeisesti tulla näkemään yhteisissä kohtauksissa Jesse Eisenbergin näyttelemän liikemies Lex Luthorin kanssa. Eisenbergin nimi on toistaiseksi yhä mukana elokuvan rooliluettelossa esim. IMDB-sivustolla, mutta viimeisimmissä testinäytöksissä nähdystä leffaversiosta Eisenbergin suoritus on saksittu huhujen mukaan pois.

Osalle katsojista Eisenbergin Luthorin puuttuminen saattaa jopa olla positiivinen tieto, sillä tämä Lex poikkesi jo Batman v Superman -elokuvassa hiustyyliään myöten suuresti siitä, mihin sarjakuvafanit olivat tottuneet vuosikymmenien aikana. Elokuvan ohjaajaksi Zack Snyderin jälkeen kiinnitetty Joss Whedon on muokannut leffaa käsikirjoitusmuutoksin ja uusin kuvauksin viime viikkoina ahkerasti. Vaikka Justice Leaguessa käytännössä nähtäneen molempien ohjaajien kädenjälki, Whedon on kuitenkin se henkilö, joka myös valvoo elokuvan viimeistelyä. Hänen on epäilty nostavan jonkin toisen pahishahmon Luthorin tilalle.

Lähde: ScreenRant

Kuva: Warner Bros./ Batman v Superman: Dawn of Justice, 2016

Lisää luettavaa