Eilen IMAX-leffateatteriketju ilmoitti irtisanovansa henkilöstöään. Valtavista valkokankaistaan tunnettu IMAX pyrkii tällä keinolla paikkaamaan menetyksiään. Elokuvateatterien menestystä pidetään esim. sijoittajien keskuudessa nyt yleisesti epävarmana, mikä on saanut teatteriketjujen osakkeet putoamaan.
IMAXin henkinlöstönvähennys koskee arviolta sataa työntekijää, mikä on n. 14% sen koko työvoimasta. Samalla kun leffateatterit pähkäilevät, millä saada lisää maksavaa yleisöä saleihinsa, Hollywood-studiot käyvät neuvotteluja VOD-palveluiden tiimoilta. VOD- eli Video on Demand -palveluiden kautta katsojat voivat tilata haluamansa elokuvat katsottavaksi kotisohvaltaan, jos taloudesta löytyy internet-yhteys. Elokuvien levityksessä on ollut käytäntönä sekä Suomessa että ulkomailla, että uutuuselokuvat tulevat aina ensin teattereihin ja vasta useiden viikkojen jälkeen vuokrattavaksi ja myyntiin esim. DVD- tai Blu-ray-levyllä.
Isot studiot ovat Netflixin kaltaisten suosittujen suoratoistopalveluiden takia ryhtyneet neuvottelemaan siitä, voisivatko ne julkaista uutuuselokuviaan yhä aiemmin leffateatteriensi-illan jälkeen VOD-palveluiden välityksellä. Keskustelut aiheesta on haluttu pitää studioiden ja levittäjien välisinä, mutta esim. 20th Century Foxilta on annettu ymmärtää sen pitävän hyvänä ideana päästää elokuvansa VOD-jakeluun jo 45 päivää teatteriensi-illan jälkeen. Moni studio on lisäksi kiinnostunut ajatuksesta alkaa tarjota elokuvia yleisölle ikioman VOD-palvelunsa kautta. Tämä ajaa leffateatterit yhä ahtaammalle.
Lähteet: Variety, ScreenDaily
Kuva: Fernando de Sousa