Harry Potter -pahikselle oma leffa

5.6.2017 13:45

Hän, jonka nimeä ei sanota, on saamassa oman elokuvan. Harry Potter -seikkailujen kaikkein vaarallisin pahis, synkkä velho, jota alkuperäisessä leffasarjassa tulkitsi Ralph Fiennes, piinasi Tylypahkan väkeä pitkään. Varsinaisen Potter-elokuvasarjan jälkeen faneille on ollut tarjolla niin teemapuistoa kuin kirjailija J. K. Rowlingilta samaan fantasiamaailmaan sijoittuvaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -tarinointia, mutta Potterin ystävät eivät tyydy pelkästään niihin.

Tryangle Films puuhaa fanipohjalta elokuvaa Voldemort: Origins of the Heir. Elokuvalle kerättiin taloudellista tukea aluksi joukkorahoituskampanjalla, mutta Potter-elokuvien oikeudet omistava Warner Bros. katkaisi kampanjoinnin lyhyeen. Nyt fanielokuvan tekijät ja iso studio ovat ilmeisesti päässeet yksimielisyyteen siitä, miten epävirallisen Potter-rainan kanssa toimitaan ja fanit saavat tehdä sekä julkaista elokuvansa.

Pelätyn velhon nuoruusvuosia ja taustoja valottava leffa tulee verkossa vapaasti katsottavaksi odotettavasti loppuvuodesta. Ohjaaja Gianmaria Pezzaton mukaan Warner Bros. oli asettanut sen tekemisen ehdoksi, ettei elokuvaa olisi kaupallinen. Velhoilurainan traileri on jo Youtubessa.

Lähteet: Independent, Polygon, Digital Spy, Kickstarter

Kuva: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2, 2011/ SF Film

Lisää luettavaa