Vuoden Oscar-mokasta vastannut yhtiö jatkaa tehtävässään

30.3.2017 13:30

Tämän vuoden Oscar-gaalan loppu ei tunnetusti mennyt ollenkaan niin kuin piti, kun parhaan elokuvan voittajan julkistajille oli vahingossa annettu väärän kategorian voittajakuori. PricewaterhouseCoopers-tilintarkastus- ja konsultointiyrityksen työntekijä Brian Cullinan oli kuvatodisteiden perusteella niin keskittynyt julkaisemaan lavan takaa some-päivityksiä julkimoista, että hän lopulta ojensi Warren Beattylle ja Faye Dunawaylle väärän kuoren. Niin Cullinan kuin hänen kollegansa Martha Ruizkaan ei rientänyt lavalle korjaamaan virhettä, kuten olisi pitänyt, joten he eivät saa enää jatkaa tehtävissään tulevien Oscar-gaalojen osalta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Yhdysvaltain elokuva-akatemia olisi katkaissut pitkäikäisen kumppanuutensa PwC-yrityksen kanssa. Akatemian johdossa oleva Cheryl Boone Isaacs totesi PwC:n ottaneen täyden vastuun munauksesta. Jatkossa yhteistyökumppanit pyrkivät välttämään sellaisia uusien käytäntöjen kautta.

PwC:n puolesta gaalaan tulee tulevina vuosina osallistumaan ei vain kaksi, vaan peräti kolme henkilöä. Heidän kaikkien on opeteltava etukäteen tehtävänsä hyvin, kaksi heistä toimii vastakkaisilla puolilla esiripun takana voittajakirjekuorien kanssa ja yksi, kaikki voittajat ennakkoon ulkoa opetellut, istuu show’n ohjaajan kanssa tarkkaamossa, valmiina ilmoittamaan virheestä heti sellaisen tapahtuessa. Eräs seikka on myös varma: Kukaan PwC:n Oscar-gaalaan osallistuvista työntekijöistä ei saa enää käyttää kännykkää tai esim. käsikonsolia gaalan aikana.

Lähteet: ScreenDaily, BBC, Variety

Kuva: Matt Petit / ©A.M.P.A.S.

Lisää luettavaa