Daniel Craigille tarjottiin jatkosta Bondina huikeaa summaa

5.9.2016 13:23

Vaikka näyttelijä Daniel Craig totesi viimeisimmän 007-elokuvan eli Spectren jälkeen, ettei hän ole innokas jatkamaan James Bondina, uutta esittäjää agentille ei ole julkistettu. Spekuloinnit ovat Craigin mielipiteen julki tulemisesta asti käyneet kiivaina. Maailmankuulun agentin manttelia on sovitettu milloin Tom Hiddlestonille, Michael Fassbenderille ja jopa Jamie Bellille.

Tuotantoyhtiö Sony on kuitenkin kärkäs pitämään Craigin yhä Bondina. Näyttelijä esiintyi viime viikolla varsin ei-bondmaisen näköisenä Logan Lucky -leffansa myötä, mutta 007:n rooliin palaamista pelkästään se ei estäisi. RadarOnlinen saamien tietojen mukaan vastahakoista Craigia yritetään houkutella takaisin Bondiksi silkalla rahalla.

Sony on tarjonnut RadarOnlinen mukaan Craigille peräti 150 miljoonaa dollaria eli runsaat 134 miljoonaa euroa paluusta osaan. Ison tilipussin saamisen ehtona kuitenkin on, että Craig jatkaisi Bondina vielä kahdessa elokuvassa. Samalla Sony pyrkii löytämään Bondin smokkiin uuden näyttelijän.

Lähteet: RadarOnline, CinemaBlend, Mirror

Kuva: © 2015 Metro-Goldwyn-Mayer Studios Inc., Danjaq, LLC and Columbia Pictures Industries, Inc. All rights reserved.

Lisää luettavaa