Vahva plagioinnin haju: Taken- ja Transporter-tekijä Luc Besson määrättiin korvauksiin

30.7.2016 14:42

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Luc Besson, joka parhaillaan tekee suuren luokan tieteiselokuvaa

Carpenter haastoi Bessonin oikeuteen plagioinnista, kun lukuisat tahot olivat huomioineet elokuvien samankaltaisuuden. Besson kiisti syytökset, mutta tuomari ratkaisi asian Carpenterin hyväksi. Ranskassa, Bessonin kotimaassa, käyty oikeudenkäynti johti 450 000 euron korvauksiin Carpenterille.

Carpenterin Pako-elokuvissa Kurt Russellin näyttelemä ex-sotilas ja nykyinen linnakundi Snake Plissken taistelee tulevaisuuden vankila-alueella pelastaakseen sinne onnettoman sattuman seurauksena juuttuneen Yhdysvaltain presidentin, ja myöhemmin sama Plissken hälytetään hoitamaan presidentin tyttäreen liittyvää ongelmaa. Bessonin Lockout puolestaan kertoo, kuinka Guy Pearcen näyttelemä Snow, vakoilusta tuomittu entinen CIA:n mies, lähetetään eristetylle vankila-alueelle pelastamaan Yhdysvaltain presidentin tytärtä.

Carpenter vaati plagioinnista oikeudessa alkujaan 2,2 miljoonaa euroa, mutta korvaussummaksi määrättiin ensimmäisellä kierroksella vain 85 000 euroa. Bessonin valitettua tuomiosta korvaussumma kuitenkin kasvoi isommaksi. Besson on ilmoittanut tyytyvänsä uuteen tuomioon.

Lähteet: The Guardian, CinemaBlend

Kuva: EuropaCorp

Lisää luettavaa