Viikon traileriuutuuksissa Hanks ja Zellweger

30.6.2016 10:58

Tämän viikon kaksi traileriuutuutta ovat tuttujen tähtien leffoista. Tom Hanks puskee uskottavuutta tositapahtumiin perustuvaan lentokonedraamaan. Renée Zellweger puolestaan palaa romantiikannälkäiseksi Bridget Jonesiksi kolmannen kerran.

Hanksin tähdittämä Sully on Clint Eastwoodin ohjaus. Leffassa Hanks näyttelee lentäjä Chesley Sullenbergistä, jonka matkustajakone vikaantui kesken lennon niin pahasti, että hänen oli ohjattava se Hudsonjokeen tammikuussa 2009. Sankarillinen teko ei kirvoittanut pelkästään ylistyspuheita, mistä leffa kertoo. Sullyn ensi-ilta on Yhdysvalloissa loppuvuodesta, mutta Suomen ensi-iltapäivää ei ole vielä vahvistettu.

Bridget Jones’s Babystä on jo aiemminkin julkaistu videota, mutta uusi traileri melkein kertoo koko elokuvan sisällön pienoiskoossa. Uuden rainan ohjaaja on sama kuin ensimmäisenkin Jones-leffan, Sharon Maguire. Rakkautta kaipaava Bridget on palannut sinkuksi, mutta Colin Firthin näyttelemä Mark Darcy on edelleen kuvioissa mukana. Hugh Grantin sijasta hänen kanssaan paikasta Bridgetin vierellä kilpailee tällä kertaa Greyn anatomian Patrick Dempsey. Tämän leffan Suomen ensi-ilta on näillä näkymin 16.9.

Sully:

Bridget Jones’s Baby:

Lähteet: CinemaBlend, Telegraph

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa