Ikäviä uutisia: Sandman-leffa menetti tähtensä

6.3.2016 07:04

Pitkään työn alla ollut Neil Gaimanin palkittuun sarjakuvaan perustuva Sandman-elokuva on ongelmissa. Elokuvan piti valmistua paremmin näyttelijänä tunnetun Joseph Gordon-Levittin ohjaamana ja pääosittamana, mutta nyt tällaista leffaa ei ole odotettavissa. Gordon-Levitt irtisanoutui projektista julkisesti vain noin päivä sen jälkeen, kun Sandmanin uusi tuotantoyhtiö oli kertonut vaihtaneensa elokuvan käsikirjoittajaa.

Gordon-Levittiä pidettiin Sandman-fanituksensa vuoksi henkilönä, joka olisi mahdollisesti pystynyt tuomaan hahmon valkokankaalle mahdollisimman uskollisena Gaimanin teoksille. Hän oli valinnut yli vuosi sitten leffan käsikirjoittajaksi yhdessä tuottajana toimivan Gaimanin ja Christopher Nolanin Batman-trilogiaakin kirjoittaneen David S. Goyerin kanssa englantilaisen Jack Thornen (Skins). Tuotantoyhtiö kuitenkin vaihtoi nyt Thornen kauhuelokuvien parissa työskennelleeseen Eric Heissereriin (Painajainen Elm Streetillä).

Warner Brosilta New Line -yhtiölle siirtynyt Sandman-elokuva oli Gordon-Levittille tärkeä projekti, mutta näkemysristiriidat näyttivät paisuneen liian suuriksi, jotta hän olisi voinut jatkaa sen parissa. Tämä kuvio muistuttaa läheisesti ohjaaja Edgar Wrightin ja Ant-Man-elokuvan tapausta, joka nousi julki vuonna 2014. Gordon-Levitt kommentoi päätöstään Facebook-sivullaan tuoreeltaan näin:

– Ymmärsin, ettei New Linen porukka näe Sandmania kanssani samalla tavalla erityisenä ja millainen sen elokuvasovituksen tulisi olla tai voisi olla. Joten, ikävä kyllä, päätin poistaa itseni tästä projektista. Toivon kaikkea hyvää tiimille, joka jatkaa elokuvan parissa. Haluan myös kiittää kaikkia niitä mahtavia ihmisiä, joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä tässä tuotannossa.

Lähteet: Facebook, THR, Deadline

Kuva: DC

Lisää luettavaa