Meryl Streep heittäytyy huonoksi

26.2.2016 19:48

Kolmen Oscarin ja 16 Oscar-ehdokkuuden näyttelijätär Meryl Streep ei ole vaihteeksi mukana tämän vuoden Oscar-mittelöissä. Ensi vuonna saattaa kuitenkin olla toisin, sillä Streepiä on luonnehdittu mm. The Wrap -sivuston toimesta ”täydelliseksi” uuteen rooliinsa. Huipputähti nähdään seuraavaksi elämäkertaelokuvassa Florence Foster Jenkins.

Jenkinsin nimi saattaa olla nyky-yleisölle tuntematon, mutta 1910-luvulla laulu-uransa aloittanut entinen pianonsoitonopettaja oli aikalaisilleen kuin yksi nykypäivän erikoisimmista Idols-pudokkaista. Nelikymppisenä lauluestradeille kohonnut Jenkins oli tunnettu siitä, että hän halusi intohimoisesti esittää kuuluisia oopperakappaleita, vaikka hänen rytmitajunsa oli kauniisti sanottuna omaa luokkaansa, eikä hänen heleä sopraanonsa joka kerta osunut oikeaan nuottiin. Laulajattaren esiintymisiä pidettiinkin lähinnä huvittavina kuin taidokkaina.

Meryl Streep oli viimeksi Oscar-ehdokkaana musikaalista Into the Woods, jossa hän lauloi ja näytteli kieron noidan osan. Kehutun tähden uusi rooli saattaakin olla tavanomaista hankalampi, sillä asettuminen heikompilahjaisen osaan on omanlaisensa haaste. Britanniassa kuvattu ja Stephen Frearsin (The Queen) ohjaama Florence Foster Jenkins on tulossa kotimaassaan ensi-iltaan toukokuussa. Elokuvassa näyttelee Streepin lisäksi mm. Hugh Grant.

Häikäisty rouva Jenkinsin taidoista:

Elokuvan traileri:

Lähteet: News.com.au, The Wrap, Variety

Kuva: Suffragette, 2015/ Future Film

Lisää luettavaa