Odotetun Deadpoolin jatkoa maalaillaan jo

7.8.2015 13:38

Monen mutkan kautta tuotantoon päätyneelle Deadpool-elokuvalle kuuluu hyvää. Vaikka leffa ei vielä ole valmis, sen trailerit on otettu vastaan avosylin. Rainan ympärillä on niin paljon positiivista pöhinää, että sen ohjaaja Tim Miller miettii jo jatkosuunnitelmia.

Miller pohtii Empiren haastattelussa mm. sopivia vihollisia Deadpoolin toiseen omaan elokuvaan.

– Ei ole olemassa todella montaa hyvää Deadpool-sarjakuvan konnaa Cablen lisäksi. Jos emme tuo Cablea Deadpool 2:een, se mielestäni olisi virhe, Miller sanoo.

Tällä hetkellä virallisella Deadpool-trailerilla on lähes 11 miljoonaa näyttökertaa Youtube-videopalvelussa. Lapsilta kiellettyä materiaalia sisältävä traileriversiokin on saanut lähes 700 000 katselua. Arpinaamaisen (anti)supersankarin ensimmäinen oma toimintaseikkailu viljelee ennakkotietojen mukaan myös runsaasti huumoria – sarjakuvan tapaan. Millerin mukaan vitseistä osansa saa nimihenkilöä näyttelevän Ryan Reynoldsin aiempi ja lyttyyn haukuttu Green Lantern -leffa. Kuinka mainio elokuvatapaus on kyseessä, se paljastuu virallisesti vasta ensi vuonna.

Lähde: Empire

Kuva: 20th Century Fox

Lisää luettavaa