83-vuotiaana kuollut näyttelijälegenda oli kollegalleen vain ”Fred”


Monellekaan alle 20-vuotiaista elokuvankävijöistä näyttelijä Omar Sharifin nimi ei kerro paljon. 1960-luvulla suurmaineeseen noussut Sharif oli kuitenkin yksi tunnetuimpia, ellei jopa kansainvälisesti tunnetuin egyptiläinen näyttelijä. Hän kuoli synnyinmaassaan, kairolaisessa sairaalassa, eilen iltapäivällä sydänkohtaukseen 83 vuoden iässä.

Sharif oli tunnettu komeasta ulkonäöstään, joka edesauttoi häntä myös saamaan ensimmäisen Egyptin ulkopuolisen läpimurtoroolinsa David Leanin tosipohjaisessa klassikossa Arabian Lawrence vuonna 1962. Sharifille oli alkujaan suunniteltu vähäisempää osaa päähenkilön oppaana, mutta Sherif Alin osa lankesi hänelle ranskalaistähti Alain Delonin kieltäydyttyä roolista. Elokuvan pääosaa näytellyt Peter O'Toole (1932 - 2013) kertoi pitäneensä Omar Sharifin nimeä niin kummallisena, että hän kutsui tätä tuttavallisesti vain Frediksi. Syntymänimeltään Sharif oli Michel Shalhoub.

David Leanin elokuvan huikeat maisemat ovat yhä vieläkin yksi niistä seikoista, jotka tekevät Arabian Lawrencesta katsomisen arvoisen. Ne ja Sharifille varta vasten valittu tumma asu tekivät omassa kotimaassaan jo aiemmin suurtähteydestä nauttineen näyttelijän ensimmäisestä kohtauksesta kyseisessä elokuvassa ikimuistoisen.

Alkujaan katolilainen, mutta islaminuskoisen näyttelijäparinsa ja vaimonsa Faten Hamaman takia islamiin kääntynyt Sharif sai tehdä kansainvälisen uransa aikana muitakin kuin arabirooleja, mikä on kohtalaisen harvinaista. Osittain Suomessa kuvatussa traagisessa Tohtori Zivagossa hän näytteli venäläistä Zivagoa, vuoden 1969 Che Guevara!-elokuvassa puolestaan kuulua argentiinalaissyntyistä sissijohtaja Ernesto Guevaraa ja varieteeajan megatähti Fanny Bricen elämäkertaelokuvassa Funny Girl Bricen juutalaista pelurimiestä. Siviilissä Sharif tunnettiin myös itse hyvänä kortinpelaajana.

Sharif myönsi eräässä haastattelussaan Arabian Lawrencen katsomisen olleen hänelle itselleen vuosia myöhemmin vaikeaa, koska se toi niin paljon muistoja hänen mieleensä ja muistutti siitä, ettei paluuta nuoruuteen ollut. Kahdella Golden Globe -voitolla ja yhdellä Oscar-ehdokkuudella huomioitu näyttelijä teki paluuta egyptiläisiin elokuvatuotantoihin 1980-luvulta lähtien. Hänen viimeisimpiin isoihin rooleihinsa lukeutui kuitenkin turkkilaisen kauppias Ibrahimin osa kehutussa ranskalaisessa draamakomediassa Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset vuonna 2003. Tästä roolista hänet palkittiin Ranskan "Oscarilla" eli César-palkinnolla. Sharifin viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi jäi draamakomedia Rock the Casbah vuodelta 2013.

Sharifin jalanjälkiä viihdealalle on yrittänyt seurata hänen pojanpoikansa Omar Sharif Jr., jonka tuorein elokuva näkee päivänvalon tänä vuonna.


Omar Sharif -elokuvia verkossa:

Ester - Persian kuningatar (One Night with the King, 2006): Viaplay, SF Anytime

Hidalgo (2004): iTunes, Netflix

Ashanti (1979): iTunes

Funny Girl (1968): iTunes

Tohtori Zivago (Doctor Zhivago, 1965): iTunes

Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia, 1962): iTunes



Lähteet: Variety, Washington Post, LA Times, Indiewire, BBC

Kuva: Gorup de Besanez

R. Isoviita 11.07.2015 klo 15:52

Uusimmat uutiset